Siirtomarkkinoilla rumasti takkiin ottanut Jönköping saa vastaansa revanssinnälkäisen Pixbon. Onnistuuko kotijoukkue jälleen venymään vai joko seinä tulee vastaan?
Jönköping sijoittui viime kaudella tuttuun tyyliin runkosarjan sijalle 11. Menneet vuodet ovat toistaneet samaa kaavaa: ero ylöspäin pudotuspeleihin on iso ja ero alaspäin on vielä isompi. Nyt oravanpyörä uhkaa tulla päätökseen mutta joukkueen kannalta kurssi on menossa juuri väärään suuntaan, rajusti alaspäin.
JIK oli siirtomarkkinoiden kenties jopa suurin häviäjä. Paras maalivahti Gustav Jansson, ykköstähti Emil Nilssen, paras keskushyökkääjä Otto Weidman sekä paras hyökkääjä Rikkard Hessmer marssivat kaikki joukolla ulos ovesta. Kaiken kaikkiian peräti kahdeksan pelaajaa vaihtoi kesän aikana maisemaa.
Viime kaudella jonkin sortin läpimurtoa tehnyt Joel Wadsten on yhdessä Filip Björkin kanssa suuressa tulosvastuussa ja nuoren Simon Hultin nimi kannattaa ehdottomasti laittaa tarkempaan seurantaan.
Pixbon kausi päättyi keväällä isoon pettymykseen kun se jäi pudotuspelien ulkopuolelle ainoastaan kahden pisteen erolla. Kauden viimeisestä neljästä peräkkäisestä tappiosta huolimatta Ketut olivat yksi loppukauden kuumimmista joukkueista.
Siirtokesä oli Molnyckessä melko rauhallinen. Andreas Stefansson, Jens Milesson ja Marek Benes ovat tuntuvia mentyksiä, joskaan viimeisenä mainittu tsekki-hyökkääjä ei ainakaan saanut itsestään enää tehoja irti viime kaudella. Tulijapuolella Filip Kalentum voi osouttautua erinomaiseksi hauksi.
Menneen kauden pistepörssi ykkönen Martin Östholm muodostaa vihdoin loukkaantumisista toipuneen Gustav Fritzellin kanssa tehokkaan duon. Fabian Lindbäck on Oskar Weissbachin kanssa maan lupaavimpia nuoria ja rightin-puolelta ampuva Felix Lanver ei vielä ole yltänyt parhaimpaansa. Tolppien välissä Jon Hedlund on maan paras torjuja.
Jönköping on monesti hieman nimettömälläkin kokoonpanolla osannut yllättää mutta nyt rosterista on revitty lähes kaikki kärkiosaaminen pois. Pixbolla jäi viime kaudesta todella paljon hampaankoloon ja uusi kotiareena on tuonut kauden alla Wallenstamiin vielä pienen extra-boostin. Allekirjoittanut pitää Jönköpingiä markkinaakin huonompana ja maistuvin valinta otteluun on vieraiden vähintään kolmen maalin voitto.