Cristiano Ronaldo on saapunut! Jatkuuko Manchester United -tähden maalikimara jälleen Valioliigassa?
West Ham saa kovan vierailijan, kun Manchester United saapuu London Stadiumille sunnuntain ratoksi. Vahvistuneella vierailijalla on jonkin verran poissaoloja, mutta karanteenit on lusittu. Isäntä ei ole kärsinyt kuluvalla kaudella vielä ensimmäistäkään tappiota, mutta nyt edessä on kova haaste. Viihdettä ja vauhtia tästä väännöstä tuskin puuttuu, joten sunnuntai-iltapäivä on katettu herkuilla.
Lontoolaisjoukkue West Ham on ollut kovassa iskussa alkukaudella, kun se on pystynyt pelaamaan tappioitta kaikki Valioliiga-ottelunsa. Oikeastaan David Moyesin miehistö on jatkanut pitkälti siitä, mihin viime kaudella jäi. Tuleva ottelu on kuitenkin suurin haaste tähän saakka, eikä tilannetta helpota joukkueen valovoimaisimman tähden Michail Antonion pelikielto. Jamaikalaistykki iski maalin torstaina Eurooppa-liigassa, mutta edellisessä Valioliiga-väännössä tuli kahdella keltaisella ulosajo. Muilta osin vasarapaidoilla ei ole pelaajatilanteessaan muutoksia.
Manchester United pelasi niin ikään keskellä viikkoa häviten hieman yllättäen Mestarien liiga -avauksessaan Young Boysille 2–1-lukemin melko sekavalla esityksellä. Aaron Wan-Bissakan punainen kortti tuotti suuria ongelmia manchesterilaisille, mutta toisaalta Cristiano Ronaldo onnistui jälleen kerran maalinteossa. Tuore paluumuuttaja ja megaluokan tähti niittasi ensimmäisessä Valioliiga-ottelussaan vuosikausiin peräti kaksi maalia Newcastlen verkkoon Unitedin kurittaessa 4–1-loppunumeroin Old Traffordilla turpasaunan kärsinyttä Steve Brucen joukkiota.
Vaikka vierailijan osalta on tällä kaudella nähty kyseenalaisiakin esityksiä, on yleinen ilme parantunut huomattavasti. Ronaldon saapuminen vaikuttaisi toistaiseksi vain vahvistaneen meininkiä myös joukkueen sisällä. Tosiasia neljän pelatun ottelun jälkeen on, että Manchesterin punainen puoli tuulettaa ja sen joukkue löytyy sarjassa piikkipaikalta murskaavan 11–3-maalieron turvin.
Antonion pelikielto on jättimäinen takaisku West Hamille, jonka materiaali ei missään tapauksessa ole yhtä leveä kuin vierailla. Edinson Cavanin ja Marcus Rashfordin poissaoloista huolimatta vierailija on Uhmapelaajien papereissa selvempi voittajasuosikki kuin kertoimesta ehkä voisi päätellä. Ronaldolla, Bruno Fernandesilla ja kumppaneilla riittää töitä murtaa West Ham -alakerta, mutta lopulta järjetön taidon määrä voittaa isäntien kovuuden.
Kokeile uutta tapaa asettaa veto suoraan sivuillamme!
Rekisteröitymistä ei tarvita ja saat parhaat kertoimet!
Sinun tarvitsee vain valita kohde alla ja syöttää haluamasi summa. Painamalla ASETA VETO pääset tallettamaan tarvittava summa suoraan pankkitunnuksillasi käyttämällä Pay N Playtä. Sinun ei tarvitse erikseen rekisteröityä. Nopeaa, yksinkertaista ja turvallista! Ja markkinoiden parhaimmilla kertoimilla!