F-liigan avauskierroksen huippu kamppailu käydään Turussa kun viime vuoden välieräpari TPS sekä Oilers ottavat mittaa toisistaan
Edelliskaudella finaaleissa esiintynyt TPS jäi viime kaudella mitaleitta kun pronssiottelussa Nokian KrP oli turkulaisia vahvempi lukemin 3-5. Puolustussuuntaan Palloseura oli jälleen sarjan paras mutta kehitysaskeleista huolimatta haasteet löytyvät edelleen hyökkäyspäästä.
Päävalmentaja Janne Kainulainen jätti paikkansa keltanokka Santeri Raatiralle. Kärkipuolustaja Erik Storgårds vaihtoi maisemaa kuten syvyyspelaajista myös Ville Laine, Tino Salminen sekä Olli Kinnunen.
Tepsi kasvatti Olli Laine palasi takaisin Aurajoen rannalle ja vahvistaa jo ennestään tiivistä puolustuskalustoa. Aleksi Ahokas voi olla lääke hyökkäyspään ongelmiin ja ainakin alkukierroksilla Eero Jalon ollessa lasaretin puolella on kuopiolaiselle rightin-snaiperille tarjolla iso rooli. Maajoukkuehyökkääjät Miko Kailiala ja Mikko Hautaniemi ovat isossa tulosvastuussa mutta tärkein palanen mustavalkoisia on edelleen puolustaja Lauri Stenfors.
Esport Oilersia on jo muutamat vuodet povailtu ylivoimaisen Classicin ykköshaastajaksi. Viime vuonna öljymiehet ottivat ison stepin eteenpäin ollen sarjan toiseksi paras joukkue. Finaaleissa espoolaiset jäivät kuitenkin täysin jyrän alle mutta suhkot nuori ryhmä on nyt jälleen yhden finaalikokemuksen kokeneempi.
Siirtokesä oli Oilersissa melko vaatimaton joskin yleisesti hiukan aliarvistettu Tuure Ailio on todellinen täsmähankinta keskikaistalle. Divarissa menneellä kaudella verkkoha heiluttanut Kristian Lamminen on paluumuuttajana hyvä haku. Rasmus Markelinin mukana lähtee roppakaupalla kokemusta ja Casper Pfitznerin jatko lienee edelleen hieman auki.
Heikki Luukkosen suojatit ovat paperilla yksi sarjan nimekkäimpiä. Justus ja Rasmus Kainulainen muodostavat yhdessä Markus Markkolan kanssa kovan ykkösnyrkin ja Tuomas sekä Heikki Iiskola heiluttavat tahtipuikkoa kakkosviulussa. Puolustuksessa Jesperi Lindfors, Antti Suomela sekä Matias Veikkola ovat kaikki päässeet pukemaan myös maajoukkue nuttua ylleen. Tolppien välissä Joonas Kaltiainen on tyrkyllä joululuun koti MM-kisoihin.
Joukkueet kohtasivat viime keväänä välierissä Oilersin marssiessa parista jatkoon otteluvoitoin 4-2. Muutenkin viimeisestä kuudesta Kupittaalla köydystä kaksinkamppailusta öljymiehet ovat poistuneet viisi kertaa voittajina pois. Tepsin harjoituskausi oli rikkonainen loukkaantumisten ja koronakaranteenien vuoksi, joten pieni alkutahmeus ei allekirjoittanutta yllättäisi. Oilersin vierasvoitto on hyvä pelikohde F-liigan avauskierrokselle.