Venezia kovan haasteen edessä San Sirolla
Sarjanousija Venezian alkukausi on ollut odotetun vaikea ja sille on helppo ennustaa hankalaa iltaa myös AC Milania vastaan klo 21.45 alkavassa ottelussa. Punamustat lähtevät taistoon selkeänä ennakkosuosikkina lievästä pelaajapulasta huolimatta.
Stefano Piolin miehistön alkukausi on ollut erittäin hyvä ja se on kerännyt neljästä ensimmäisestä pelistään 10 pistettä. Joukkueen kokonaisvaltainen pelaaminen on ollut hyvällä mallilla ja on vaikea nähdä sen pudottavan pisteitä heikkoa Veneziaa vastaan.
Viime kierroksella Milan oli avausjakson jälkeen vaikeuksissa Juventuksen vieraana, mutta Piolin suojatit paransivat peliään toiselle jaksolle huomattavasti ja hakivat tärkeän pisteen Torinosta. Samankaltaisella esityksellä vierasjoukkue kaatuu varmasti.
Lauri Ala-Myllymäen ja Niki Mäenpään edustama sarjanousija on pelannut neljä peliä Serie A:ssa ja sen saldo on yksi voitettu ottelu ja kolme tappiota. Ainoa kolmeen pisteen saalis tuli toista nousijajoukkuetta Empolia vastaan.
Suurimmat ongelmat venezialaisilla ovat olleet puolustuspäässä, sillä se ei ole pystynyt pitämään maaliaan puhtaana kertaakaan ja sen verkko on heilunut tiuhaan tahtiin. Myös hyökkäyspäässä on ollut vaikeuksia löytää tehoja ja tehtyjä maaleja on vain kolme.
Vaikka Pioli joutuukin tulemaan toimeen ilman Davide Calabriaa, Simon Kjaeria, Rade Krunicia, Zlatan Ibrahimovicia sekä luultavasti myös Olivier Giroudia, löytyy Milanilta silti todella paljon laatua hyökkäyksestä. Rafael Leao ja todella kovassa iskussa oleva Ante Rebic pitävät huolen, että vieraiden puolustuksella riittää kiirettä omassa päässä.
Rossoneri ottaa pelin haltuunsa heti avausminuutista asti ja vyöryttää hyökkäysiä Mäenpään maalille jatkuvalla syötöllä. Isännät voittavat niin avausjakson, kuin koko ottelun ja HT/FT 1/1 -kohteelle saa kertoimeksi 1,72.