Sport on ollut liekeissä kotikaukalossa!
Perjantaina Sport pääsee hakemaan jatkoa tulikuumalle kotivireelle, kun sen vieraaksi saapuu KooKoo. Perustasoltaan joukkueiden välinen tasoero ei ole suuri, mutta eroa tulee kotiedun osalta, joka on tuntunut toistaiseksi olevan Sportille suuri voimavara. KooKoo sai vihdoin maalihanat auki, mutta laittaako Sport ne takaisin umpeen?
Sport on kauden viidestä ottelusta voittanut kolme – kaikki kotona. Vieraissa tappiot tuli Ässiä ja HIFK:ta vastaan lukemin 1-4. Kotona Sport onkin sitten ottanut astetta kovempia päänahkoja heti kauden alkuun, kun voitot on tullut Tapparaa, KalPaa ja Lukkoa vastaan. Etenkin hallitsevan mestarin Lukon jättäminen nollille oli erittäin kova suoritus. Kaiken lisäksi voidaan sanoa, että maalipaikkohin nähden Sport on pelannut hyvin ja voittoja voidaan pitää ansaittuina. Vastaan asettuu jälleen joukkue, joka pystyy hyökkäyssuuntaan järjestämään pitkiä pyörityksiä, mutta se ei tule yllätyksenä Sportille ja se varmasti kyttää mielellään vastaiskupaikkoja.
KooKoon kausi on alkanut niin ikään vaikeasti, kun viidestä ottelusta saldona on kaksi voittoa eikä vastustajat ole lukeutuneet aivan kärkipäähän. Neljässä ensimmäisessä ottelussa maalinteko oli todellista tuskaa KooKoolle, mutta samalla myös omaan päätyyn paikkoja syntyi kovalla tahdilla. Viimeisimmässä ottelussa KalPaa vastaan maalihanat vihdoin aukesi ja KooKoo mätti taululle tylyt 7-4 lukemat. Maaliodottamien perusteella KooKoo ei millään niin hyvä ollut, mutta toisaalta aikaisempien otteluiden vastustamisen jälkeen mukaan saatiin myös hieman onnea. Illan ottelussa viimeistelyn on pysyttävä edellisen ottelun tasolla, sillä Sportia vastaan huippupaikat ei aukea ilmaiseksi.
Pelivalinnan osalta hypätään Sportin vahvan kotivireen kyytiin. Sport tuskin tulee läpi kauden pysymään runsasmaalisena joukkueena, mutta se kuitenkin pystyy hyödyntämään KooKoon puolustuspään ailahtelut, joita on tällä kaudella jo nähty. Vaikka KooKoolla on päästettyjä maaleja vain 11, on se ollut paljolti hyvän maalivahtipelin ansiota. Nykyisillä kertoimilla Sportin suoran voiton puolesta päästään ottamaan pieni veto.