Jukurit on ollut kaukalossa kaikkea muuta kuin vakuuttava!
Lauantaina sarjakärki TPS saa kotikaukalossa vastaan Jukurit. Jo pelkästään perustasoeron osalta TPS on muutaman pykälän edellä, mutta myös alkukauden esitykset kaukalossa herättävät enemmän luottamusta kotijoukkueen suuntaan. TPS ei ole suuria maalijuhlia järjestänyt, mutta tänään siihen on potentiaalia.
Seitsemän pelatun ottelun jälkeen TPS:llä on tilillä 15 pistettä. Viisi voittoa varsinaisella peliajalla ja kaksi maalin tappiota Ilvestä ja Pelicansia vastaan. Viimeisimmässä ottelussa TPS haki vierasvoiton HIFK:ta vastaan lukemin 2-1. Maaliodottamien osalta TPS ei ole erityisen dominoivasti esiintynyt, mutta se osittain selittyy joukkueen puolustuspelaamisen korostamisen kautta. Johtoasemassa turhat riskit laitetaan minimiin. Jukureiden puolustuksen kustannuksella paikkoja pitäisi kuitenkin pystyä luomaan kiitettävä määrä.
Jukureilla otteluita on alla vasta neljä – kaksi voittoa ja kaksi tasapeliä. Ei siis huono alku, vai mitä? Tässä kohtaa on kuitenkin hieman raotettava tulosten taakse ja tilastoja katsoessa lukemat on melko karut. Maaliodottamien perusteella maaliero voisi olla luokkaa 7-16, mutta todellisuudessa se onkin 10-11. Tässä on syytä muistaa ottelu Pelicansia vastaan, joka päättyi 2-6 tappioon ja Pelicans loi maaliodottamaa yli seitsemän maalin verran, joka on Liigan tasolla erittäin harvinaista. Tiivistettynä voidaan siis sanoa, että Jukurit on selvinnyt melkoisesta pyörityksestä. Kausi on vasta alussa, joten liian suuria johtopäätöksiä ei kannata tehdä, mutta ei tilanne erityisen hyvältä näytä. Esimerkiksi avauspelaamisessa on ollut ajoittain todella suuria ongelmia.
Kuten aikaisemmin sanottua, ei TPS ole maalipaikkojen osalta suuresti dominoinut, mutta tänään sillä on mahdollisuus ottaa peli toden teolla hallintaan. Pelivalinnan osalta lapulle napsitaan TPS:n vähintään kahden maalin voitto. Jukureiden viimeisin ottelu Ässiä vastaan oli kelvollinen, mutta se ei vielä riittänyt vakuuttamaan.