Entropiq saa selvän edun karttavalinnoissa
IEM Fall on vihdoin täällä. Turnaus on joukkueille loppuvuoden tärkein, sillä kyseinen turnaus määrittelee pitkälti sen, mitkä joukkueet nähdään loka- syyskuun vaihteessa pelattavassa PGL Major Stockholm -turnauksessa, joka on ensimmäinen major-turnaus peräti kahteen vuoteen. Kyseessä on siis vuoden suurimman turnauksen karsintaturnaus, joka pelataan jälleen alueittain. Seuraavina päivinä CIS-alueet aloittavat päivän keskenäisin otteluin, jota seuraa lopulta illalla pelattavat euroopan LAN-turnauksen ottelut.
Turnauksen ensimmäisen päivän kolmannella ottelukierroksella nähdään erittäin mielenkiintoinen ottelu. Alkuvuonna hurjassa vireessä ollut Entropiq saa vastaansa viime aikoina erinomaisesti pelanneen AVE:n, joka on erittäin potentiaalinen haastaja Entropiqille. Joukkueet kohtasivat viimeksi muutama viikko sitten, jolloin Entropiq oli juurikin tämän kyseisen turnauksen suljetuissa karsinnoissa parempi lukemin 2-0. Maaginen 26,5 kierroksen raja ylittyi kuitenkin molemmissa otteluissa.
Ottelun kartaksi jää hyvin todennäköisesti Nuke, joka itseasiassa oli myös joukkueiden välisen aikaisemman ottelun kolmas kartta. Entropiq on huomattavasti tasokkaampi kyseisessä kartassa, joka näkyy joukkueiden viime aikaisissa tuloksissa. AVE ei ole pärjännyt edes huomattavasti heikompia joukkueita vastaan, mikä tuo Entropiqille loistavat asetelmat otteluun.
Nuke ei ole Entropiqinkään suosikki, mutta selvästi laadukkaammalla rosterilla liikkuva Entropiq on kyseisessä kartassa selvä ennakkosuosikki. Veto antaa liikkumavaraa, sillä myös muut ottelun mahdolliset kartat suosivat Entropiqiä, joka varmasti pelaa turnauksessa satalasissa tähtäimessään Tukholman major-turnaus.