Maalit jälleen vähissä?
Lauantaina Wolfsburg isännöi Mönchengladbacia. Joukkueiden välinen tasoero ei ole suuri, mutta Wolfsburgin otteet on herättäneet hieman enemmän luottamusta. Vierailla on kuitenkin alla itseluottamusta nostattanut suoritus ja myös lepoetu on vierasjoukkueen puolella. Ottelusta voidaan odottaa viihdyttävää, vaikka maaleilla ei välttämättä päästäkään juhlimaan.
Wolfsburg koki edellisellä kierroksella kauden ensimmäisen tappion, kun se jäi Hoffenheimin vieraana jälkeen lukemin 3-1. Ottelu oli varsin tasaväkinen, mutta Wolfsburgille sattui omassa päässä virheitä, joita ei toistaiseksi ole pahemmin nähty. Kyseessä oli ensimmäinen kerta tällä kaudella, kun joukkue päästi useamman kuin yhden maalin. Nimenomaan tiivis puolustuspää on ollut hyvän pistesaldon taustalla. Wolfsburg pelasi keskiviikkona Sevillaa vastaan, joten aivan tuoreilla jaloilla se ei otteluun pääse.
Vieraiden alkukausi on ollut vaikea, kun kuudessa ottelussa voittoja on tullut vain kaksi. Omassa päädyssä oli alkuun isoja ongelmia, mutta hiljalleen puolustuspeli on muotoutunut parempaan suuntaan. Viime kierroksella Gladbach otti ison voiton Borussia Dortmundia vastaan lukemin 1-0. Tulos ja esitys oli hyvä, mutta Dortmund lähti otteluun ilman ykköstykki Erling Haalandia ja muun muassa Marco Reus oli myös sivussa. Gladbach pääsi pelaamaan myös ylivoimalla ensimmäisen puoliajan lopusta lähtien, kun Mahmoud Dahoud lensi ulos kahdella keltaisella. Hyökkäyksestä tehot on ollut kateissa, mutta materiaali kuitenkin on sen verran hyvä, että maalihanat varmasti aukeaa jossain vaiheessa. Tänään fokus on kuitenkin oltava omassa päädyssä, sillä Wolfsburgilta löytyy vähäisistä maalimääristä huolimatta kelvollisesti tulivoimaa.
Kuten aiemmin sanottua, tylsää ottelua tuskin on luvassa. Pelivalinnan osalta kuitenkin päästään testaamaan underia. Wolfsburgin puolustuspelaaminen on ollut hyvällä tasolla, joten viime kierroksen tappio halutaan varmasti paikata tiiviillä esityksellä. Vierailta voidaan odottaa ylöspäin nähtyä enemmän, mutta vieraissa maalinteko on tökkinyt pahasti. Lapulle valitaan alle 2,5 maalia, jota ostetaan maltillisella panostuksella.