Ak Bars Kazan isännöi Salavat Ufaa huippuottelussa!
Ak Bars Kazan isännöi Salavat Julajev Ufaa viime kevään pudotuspelisarjan uusinnassa. Viime keväänä Kazan oli täysin omaa luokkaansa, mutta joukkue on kokenut paljon muutoksia sitten edellisen kauden pudotuspelien. Kazan on ollut tuloksellisesti viime aikoina hyvässä vireessä, mutta joukkueen pelilliset esitykset esitykset ovat olleet vaisuja. Ufa puolestaan on ollut pirteä koko alkukauden, vaikka se lähteekin Kazan-otteluun tappio niskassaan.
Kazan lähtee otteluun 7 ottelun pisteputkessa. Joukkueen hyökkäyspelaaminen on kuitenkin ollut koko alkukauden todella vaisua. Kazanin ylivoimaprosentti on yksi sarjan heikoimmista ja 13 ottelussa Kazan on onnistunut maalinteossa vain 28 kertaa. Totuttuun tapaan Kazanin puolustuspeli on ollut todella tiivistä, mutta tällä kaudella useassa ottelussa edes se ei ole riittänyt pelastamaan Kazania.
Ufa kärsi yllättäen kauden toisen tappionsa kotikentällään Sibir Novosibirskille 1–3-lukemin. Kuitenkin myös tässä ottelussa Ufa hallitsi kentän tapahtumia. Ufa on koko alkukauden ollut vastustajiaan aktiivisempi kiekollisena ja sitä kautta pystynyt hallitsemaan kentän tapahtumia. Vaikka joukkueen kaksi tappiota ovatkin johtuneet juuri heikosta viimeistelystä, on Ufa ollut isossa kuvassa todella tehokas iskien 12 ottelussa 41 maalia.
Kazan on parantanut otteitaan, mutta erityisesti joukkueen hyökkäyspelaamisesta puuttuu tarvittavaa terävyyttä ja tasaisuutta. Joukkue onkin joutunut maksamaan sekavista otteistaan hintaa alkukaudella. Ufa puolestaan luo jatkuvasti vastustajaan enemmän maalipaikkoja ja joukkueen suomalaistähtien johdolla joukkue on ollut pääosin todella tehokas. Ufalle on jaossa otteluun todella maukasta kerrointa, joten pelivalinnaksi nostetaan Ufan voitto (moneyline).