SaiPan ja Ässien ruuti märkää – jäävätkö maalit jälleen minimiin?
Liigan perjantain ottelukierroksella SaiPa kohtaa Ässät. Kummankaan joukkueen alkukausi ei ole ollut helppo. Kummallakin on ollut isoja ongelmia, joista yksi on maalintekopeli. Pelivalintamme onkin, että ottelussa syntyy alle 4,5 maalia. Veto siis osuu, jos matsi päättyy esimerkiksi 4-0, 3-1 tai 2-0 loppulukemiin.
SaiPa on tehnyt vähiten maaleja koko Liigassa. Yhdeksässä ottelussa lappeenrantalaiset ovat heiluttaneet maaliverkkoja murheelliset 12 kertaa. Maaleja on siis syntynyt ottelussa keskimäärin 1,33 kappaletta. Nyt SaiPan tilanne on vielä synkempi. Joukkueen ykköspyssyihin lukeutuva Dominik Lakatos on sivussa pitkän pelikiellon johdosta, ja hyökkäys on tavallistakin hampaattomampi.
Hääppöisesti ei ole Ässienkään maalintekopeli toiminut. Joukkue on tehnyt 11 ottelussa 23 osumaa, eli keskimäärin hieman rielut kaksi maalia ottelua kohden. Erityisen huolestuttavaa on, että Ässien maalintekotrendi on laskeva. Viidessä viime matsissa Ässät on tehnyt vain seitsemän maalia. Joukkueen pelistä puuttuu taisteluhenki, mitä maalinteko-ongelmien selättäminen vaatisi. Ei olekaan ihme, että päävalmentaja Ari-Pekka Selinin potkuilla on spekuloitu jo pidemmän aikaa.
Ässät ja SaiPa ovat iskeneet viime aikoina maaleja murheelliseen tahtiin. Hyökkäyspeli on niin surkealla tasolla, että sillä on jo vaikeaa houkutella maksavia asiakkaita jäähalliin. Kummankin joukkueen vaikeudet tarjoavat kuitenkin hyvän pelipaikan. Siispä pelivalintamme on, että ottelussa tehdään alle 4,5 maalia.