Saako Englannin hurja maalivire jatkoa Wembleyllä otteensa kadottanutta Unkaria vastaan?
Englanti löylytti Andorraa lauantaina, kun Unkari vuorostaan tuskaili maalinteon kanssa Albanian vieraana. Wembleylle saapuva vierailija väläytteli kesän EM-kisoissa, mutta sen jälkeen on ollut todella tuskaista. Ensimmäisessä keskinäisessä MM-karsintakamppailussa tiistain isäntä ei jättänyt mitään sattuman varaan ja rautaisessa vireessä olevalta ryhmältä odotellaan jälleen murskavoittoa.
Kovassa lyönnissä oleva Englanti johtaa MM-karsintalohkoaan neljän pisteen erolla lohkokakkoseen, joka on ehkä hieman yllättäenkin Albania. Unkari puolestaan majailee neljännellä sijalla ja jo viiden pisteen päähän karannut jatkokarsintapaikka vaikuttaa melko saavuttamattomalta, vaikka teoreettinen mahdollisuus siihen tietysti yhä Puolan ja lohkokakkosen avustuksella olisikin. Edellisottelussaan Unkari taipui kotonaan lukemin 0–1 juuri Albaniaa vastaan, mikä heikensi entisestään joukkueen asetelmia.
Karsintaotteluissaan Englanti on päästänyt ainoastaan kaksi maalia, mitä voi pitää kovana saavutuksena. Lisäksi joukkue on mättänyt maaleja yli kolmen ottelukohtaisella keskiarvolla, mikä on melkoista. Tietysti suurin piirtein tältä pitäisikin näyttää, kun lohkovastustajien joukossa on maita, kuten San Marino ja edellisottelussa 0–5-kylvetyksen Gareth Southgaten miehistöltä saanut Andorra.
Vielä EM-kisoissa esimerkiksi Ranskaa ja Saksaa vastaan loistokkaasti kotiyleisönsä edessä taistelleen Unkarin hyvät otteet ovat enää kaukainen muisto. Rumat lukemat eivät tiistaiottelun päätteeksi lainkaan yllättäisi. Pelivalinnaksi nostetaan, että koko ottelussa syntyy vähintään kolme maalia (yli 2,5). Southgatella ei ole varsinaista syytä vaihtaa voittavaa miehistöään tai tarjoilla ylimääräisiä lepuutuksia – agendalla on lähinnä lohkon johtoaseman pönkittäminen ja Unkari-voitto olisi taas askel lähemmäs kisapaikan varmistumista.