Palaako KHL:n paras erikoistilannejoukkue voittokantaan?
Traktor Tšeljabinsk on huimassa vireessä, jota seuraavana testaa viime aikoina melko mollivoittoisesti esiintynyt Moskovan Dynamo. Heikommasta jaksostaan huolimatta vierailija on laadukas joukkue, joka pystyy yllättämään parhaimmillaan minkä tahansa vastustajistaan KHL-liigassa. Isäntä pelasi viimeksi perjantaina, kun moskovalaisilla on puolestaan ollut hieman pidempi huilitauko peleistä.
Kotijoukkue Traktor on seitsemän ottelun voittoputkessa, jonka aikana se on kaatanut koviakin joukkueita. Toki mukaan mahtuu myös kaukoidän vierailu Habarovskissa ja Vladivostokissa, josta mukaan lähti heikompien ryhmien vieraana täydet pistepotit. Dynamon otteluohjelma on puolestaan ollut viime aikoina todella raskas joukkueen kohdattua illasta toiseen sarjan todellisia huippujoukkueita.
Vaikka moskovalaisvierailija on voittanut ainoastaan yhdesti viidessä edellisessä ottelussaan, ei sen pelaaminen ole varsinaisesti ollut huonoa. Tappiot ovat tulleet superlaadukasta Magnitogorskia, Moskovan TsSKA:ta, Lokomotivia sekä viimeisimpänä Pietarin SKA:ta vastaan. Kova ottelutahti hellitti kuluvalla viikolla vieraiden näkökulmasta, sillä joukkue on saanut huilata keskiviikona Pietarissa pelaamansa ottelun jälkeen. Traktor on vastaavasti pelannut kuluvalla viikolla jo maanantaina, tiistaina sekä perjantaina.
Dynamo on kova haastaja vieraille, eikä sen hetkellisestä notkahduksesta tuloksissa kannata vetää liian suuria johtopäätöksiä. Neljän ottelun viikko on todella raastava isännälle, vaikka se kuinka olisi kovassa vireessä – otteluputki vaatii veronsa. Erikoistilanteissa moskovalaisjoukkue on kokonaisvertailussa sarjan paras – sen ylivoima toimii lähes joka kolmannella yrittämällä (30,7%) ja alivoima puolestaan suorittaa prosentilla 87,7%. Keskinäisessä vertailussa isäntien erikoistilannetilastot jäävät keskinkertaiselle tasolle (17,3% – 84,4%). Uhmapelaajien pelivalinta lauantaille on vierasvoitto (1X2).