Hallitseva mestari kohtaa mestarivalmentajan! Lukko matkaa Pekka Virran SaiPan vieraaksi
SaiPa sai pahan tappiokierteensä katkaistua, mutta sen otteet eivät vakuuta. Joukkueen on vaikeaa säilyttää tasapainoa pelaamisessaan. Sputnik-paidat saattavat onnistua esimerkiksi keskialueen puolustuspelaamisessa ottelun sisällä erinomaisesti, mutta tästä seuraa oman hyökkäyspelaamisen totaalinen kuivuminen. Lukko tarjoaa isännille kovan haasteen keskiviikkona, eikä anna mitään ilmaiseksi.
Lappeenrannan SaiPa on voittanut vain kahdesti edellisissä kahdeksassa kamppailussaan. Joukkueen pelaamisessa on välähdyksiä hyvästä tekemisestä, mutta pelillistä tasapainoa ei tunnu löytyvän. Pekka Virran miehistö on kärsinyt paljon niukkoja tappioita, jotka syövät joukkuetta sisältä. Joukkueen saadessa jonkin osa-alueen toimimaan paremmin, löytyy aina uusia ongelmia, eikä balanssia tekemiseen tunnuta saavan millään.
Lukko on pelannut viime aikoina jokseenkin alavireisesti, mutta onnistumisia on silti tullut. Joukkueella on allaan vain kahden ottelun viikko, joten raikkautta pitäisi ainakin näkyä rutkasti Lappeenrannassa. Mikko Virtanen johdatti ryhmänsä lauantaina 3–4-jatkoaikatappioon KalPaa vastaan. Tasaisessa ottelussa Lukko sai etenkin erikoistilanteissa ja hyökkäyspäässä arvokkaita onnistumisia.
Virta kohtaa ensimmäistä kertaa SaiPan valmentajana entisen joukkueensa, jonka tämä viime kaudella luotsasi Liigan mestaruuteen. Lukon pelaajamateriaali on suhteessa isäntiin selvästi parempi, minkä lisäksi lappeenrantalaisten on todella vaikeaa haastaa ennakkosuosikkina otteluun lähtevä vierailija viimeaikaisten ongelmien saadessa jatkoa. Pelivalinnaksi nostetaan Lukon voitto (1X2).