ke 20.10. klo 03:00

Chicago Blackhawks - New York Islanders

star-iconstar-iconhalf-star-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Chicago Blackhawks ja New York Islanders metsästää ensimmäistä voittoa!

Tulevana yönä kaksi edelleen voitoitta olevaa joukkuetta asettuvat vastakkain, kun Chicago Blackhawks saa ensimmäisessä kotiottelussa vastaan pitkällä vieraskiertueella kauden aloittavan New York Islandersin. Kummankin joukkueen esitykset on ollut kaukana parhaasta, mutta Uhmapelaajien leiristä luottoa löytyy hieman enemmän vieraiden suuntaan.

Chicagon osalta monilla varmasti on korkeat odotukset tälle kaudelle, sillä joukkueeseen hankittiin kesällä mielenkiintoisia nimiä ja sen lisäksi Jonathan Toews on mukana kuvioissa heti alusta lähtien. Tulijoita on muun muassa maalivahti Marc-Andre Fleury ja puolustuskessa Seth Jones ja Jake McCabe, mutta toistaiseksi uusien pelaajien kausi ei ole alkanut ruusuisesti. Etenkin Jones on saanut paljon kritiikkiä eikä Fleury ole päässyt loistamaan tolppien välissä. Kolmesta ottelusta kolme tappiota ja omissa on helissyt 13 kertaa. Chicagolla tuntuu olevan vaikeuksia herätä heti ottelun alkuun, sillä ensimmäisten erien maaliero on ruma 1-8.

Islanders joutuu heti alkuun kovalle koetukselle, sillä se pelaa vielä seuraavat 11 ottelua vieraissa. Rynnistys on siis varmasti henkisesti vaikea ja mukaan mahtuu myös runsaasti aivan kärkipään joukkueita. Kahdessa ensimmäisessä ottelussa se kohtasi kovilla odotuksilla kauteen lähtevät Carolina Hurricanesin ja Florida Panthersin. Kummastakin ottelusta tuli takkiin yhteislukemin 4-11. Joukkue kuitenkin tunnetaan nimenomaan tiiviistä yhteispelistä ja tasaisesta suorittamisesta, joten ajan mittaan Barry Trotz saa varmasti joukkueensa rullaamaan. Maalivahti Semyon Varlamovin ollessa sivussa Ilya Sorokinilta odotetaan enemmän mitä on nähty.

Vierailijoiden hyökkäyskalusto ei ole se kaikista häikäisevin, mutta siltä kuitenkin löytyy tarvittavat tehot iskemään Chicagon heikosti esiintyneeseen puolustukseen. Pelivalinnan osalta luotetaan yhä vieraiden tylsään, mutta vahvaan perustasoon. Kummankin joukkueen puolustus on ollut kateissa, mutta vieraat on todennäköisempi joukkue saamaan palaset loksahtamaan kohdilleen. Lapulle valitaan Islandersin lopullinen voitto.

20 ilmaiskierrosta ilman talletusta