Jamie Vardy saattaa olla sivussa! Yllättääkö Arsenal vieraskentällä?
Leicester on kaapinut viime aikoina tärkeitä pisteitä, kun se on voittanut kaksi perättäistä kamppailua Valioliigassa. Tällä viikolla joukkue otti vaikeuksien kautta voiton myös Englannin liigacupissa. Alkukauden koomastaan hiljalleen heräillyt Arsenal pystyy tarjoamaan kovan haasteen yhä loukkaantumisista kärsivälle isännälle, eikä sinänsä olisi yllätys, vaikka pisteet matkaisivat Lontooseen.
Arsenal lähtee lauantai-iltapäivän kamppailuun selkeänä altavastaajana ainakin kerrointen valossa. Uhmapelaajat rohkenee olla jokseenkin eri mieltä. Vaikka Leicesterillä on Valioliigassa allaan voitot Manchester Unitedista sekä Brentfordista, ei ole syytä unohtaa tykkipaitojen vakaasti kauden edetessä parantuneita otteita. Viime viikon perjantaina joukkue nappasi hienon 3–1-kotivoiton Aston Villaa vastaan ja nollasi Leedsin tiistaina liigacupin ottelussa numeroin 2–0.
Isännillä loukkaantuneina ovat yhä puolustajat Wesley Fofana ja James Justin sekä puolustavampi keskisektorin peluri Wilfred Ndidi. Lisäksi sivussa on Marc Albrighton, jonka lisäksi myös ykköstykki Jamie Vardy saattaa olla hyökkäyspäästä sivussa. Vierailla varmasti poissa on ainoastaan sveitsiläiskeskikenttä Granit Xhaka, joka pelasi viimeksi elokuussa.
Arsenal on Valioliigassa neljänneksi kovakuntoisin joukkue. Leicester ei ole edes tasaisuudessa yltänyt Mikel Artetan miehistön tasolle viime aikoina, vaikka se onkin pari perättäistä kamppailua voittanut. Vardyn poissaolo olisi isäntien kannalta jättimäinen takaisku, mikä ei ehkä vielä näy kertomissa – on karu fakta, että Brendan Rodgersin miehistön maalintekopotentiaali riippuu yhä paljon tähtihyökkääjän pelaamisesta. Lauantaille nostetaan pelivalinnaksi vierasvoitto tasapeli ei vetoa -markkinassa.