ENCE:n tie kohti pudotuspelejä alkaa
PGL Major Stockholmin Challenger Stage on takanapäin ja on aika aloittaa isojen poikien pelit. Lauantaina starttaa Legends Stage, joka pelataan täysin samalla formaatilla, kuin Challenger Stage. Kahdeksan joukkuetta tulee selvittämään tiensä turnauksen pudotuspeleihin, ja kahdeksan joukkuetta tulee tippumaan turnauksesta ulos. Melkoista touhua, kun mukana on yhdeksän TOP-10 -joukkuetta sekä erittäin vakuuttavia haastajanimiä.
Suomalaisittain vieläkin saa jännittää, sillä ENCE on edelleen mukana turnauksessa. Joukkue eteni Legends Stagelle voittamalla ottelunsa 3-1, ja saa täten vastaansa ensimmäisellä kierroksella venäläisjoukkue Gambitin. Gambit on maailman neljänneksi paras joukkue, joka pitkään online-aikana hallitsi skeneä aivan totaalisesta. LAN-turnauksien myötä joukkue on kuitenkin hieman tipahtanut formissa, ja ei täten edes ole turnauksen ennakkosuosikki.
ENCE saa ottelussa poistettua surkeat karttansa Dust 2:n, Vertigon ja Infernon. Tällöin kun Gambit poistaa Nuken ja Ancientin, jää ottelun pelattavaksi kartaksi joko Mirage tai Overpass, missä ENCE on ollut hyvin kykeneväinen haastamaan isojakin nimiä.
Lapulle isketään 26,5 kierroksen ylittymistä, sillä vaikka normaalioloissa tämän hetkinen ENCE olisi selvä altavastaaja otteluun, voi Gambit olla hieman ruosteessa ensimmäisessä ottelussaan. Vaikka ENCE voi jopa voittaakin ottelun, ei sen pitäisi tapahtua kovinkaan dominoivalla tavalla, sillä tasaista ottelua on lupa odottaa.