Määrääkö kirves Hippoksella? Avainpelaajiin kuuluvat JYP-nuorukaiset ovat maajoukkuetehtävissä
JYP on saanut pitkästä aikaa hyviäkin suorituksia alleen, mutta masentavampi ottelu saattaa jyväskyläläisittäin olla luvassa perjantaina. Hurjassa vireessä viuhtova kirvespaitainen vierailija murjoo tehokkaasti kiekkoa maaliin ja jyrän alle ovat viime kierroksilla jääneet niin paikallisvastustaja Ilves kuin Kärpätkin. Isäntä menetti lahjakkaimpia pelaajiaan U20-joukkueen mukaan, mikä syö nuoren ryhmän kapeaa materiaalia entisestään.
Puolustaja Ville Ottavainen sekä hyökkääjät Joakim Kemell, Samuel Helenius ja Brad Lambert ovat Nuorten Leijonien matkassa valmistautumassa Kanadassa vuodenvaihteessa pelattaviin MM-kilpailuihin, eivätkä näin ollen ole mukana JYPin vahvuudessa. Poissaolot ovat kova kolaus kuluvalla sesongilla nuorella säästöjoukkueella operoiville hurrikaanipaidoille, joka ei ole järin vahvasti parhaallakaan miehistöllään pelannut.
Toki JYP on ottanut pari arvokasta voittoa hiljattain, mutta parin edellisen kuukauden aikana joukkue on kerryttänyt tappioita enemmän kuin tarpeeksi. Valitettavasti sellainen lienee jälleen luvassa, kun raudanlujassa vireessä oleva Tappara vierailee Hippoksella. Kirvesrinnoilla ei ole merkittäviä muutoksia loukkaantumistilanteessaan, mutta hyökkääjät Anton Levtchi ja Waltteri Merelä ovat puolustaja Mikael Seppälän sekä maalivahti Christian Heljangon tavoin Venäjän EHT-turnauksessa.
JYPin mahdollisuuksiin on todella vaikeaa uskoa ja Tapparan vähintään kahden maalin voitolle (tasoitus 1,5) saadaan kerroin, jota ei jätetä käyttämättä. Avaa tästä pelitili Coolbetille ja iske betsi sisään markkinoiden kovimmalla kertoimella! Samalla saat verrattoman kuusinkertaisen talletusbonuksen eli 60 euroa pelitilille vain kympin talletuksella. Kirves määrää perjantaina.