Harry Kane on selviämässä nilkkarallistaan säikähdyksellä! Joutuuko Tottenham silti tiukille?
Viime viikolla maalittomaan tasuriin päätynyt ottelupari kohtaa keskiviikkona uudelleen. Tällä kertaa pelataan Tottenham Hotspur Stadiumilla ja panoksena on vähintään sijoitus lohkokakkosena. D-lohkosta on muodostumassa kenties kaikista tasaisin Mestarien liigassa – piikkipaikalla on tällä hetkellä Sporting kuudella pinnalla, jonka jälkeen seuraavat sekä Tottenham että Frankfurt neljällä täpällään. Marseille on niin ikään yhä pelissä mukana ja ainoastaan kolmen pinnan päässä kärjestä lohkon jumbosijoituksesta huolimatta.
Frankfurt on pistänyt Tottenhamin tavoin värisuoran kasaan Mestarien liigan alkajaisiksi. Molemmat joukkueista ovat voittaneet Marseillen ja hävinneet Sportingille – keskinäinen kamppailu päättyi tasan. On vaikeaa uskoa, että erot kasvaisivat suuriksi tälläkään viikolla. Esimerkiksi Frankfurtin viikonloppufloppiin Bochumin vieraana ei ole mitään syytä osoitella ennen tulevaa kamppailua. Lontoossa pelattava vääntö on täysin eri kontekstissa ja sen tiesi myös Oliver Glasner, kun saksalaisluotsi useita kärkiyksilöitään lepuutti 3–0-tappiossa.
Antonio Conten miehistön osalta loukkaantumistilanne näyttää hyvältä. Pientä nilkkarallia harrastanut Harry Kane on pelikunnossa ja Valioliigassa pelikieltoa kärsivä Emerson Royal saa luonnollisesti Mestarien liigaassa hypätä kehiin. Dejan Kulusevski on todennäköisesti vielä sivussa yläkerrasta, mutta ruotsalaisen paluu on pian ajankohtainen. Ainoa satavarma poissaolija on Japhet Tanganga.
Viime viikolla Tottenham-ottelusta puuttunut Mario Götze on jälleen täydessä vedossa ja mukana Frankfurtin vierasmiehistössä. Isäntien Emerson Royalin tavoin pelikiellossa kansallisessa sarjassa oleva Randal Kolo Muani on niin ikään pelikelpoinen Mestarien liigassa. Lepovuorossa viikonloppuna olleista pelaajista Daichi Kamada lienee avauksessa. Sebastian Roden sekä Ansgar Knauffin tilanne on pieni kysymysmerkki.
Betsien kannalta houkuttelevimmat tarjoukset ovat yhä vähämaalisuudessa. Kamppailun luonne tuskin muuttuu merkittävästi viime viikosta. Vaikka isäntä on suursuosikki, on tässä aihio todella pienten marginaalien kamppailuksi. Pelikohteeksi maistuu alle 2,5 maalia.
Eikä siinä vielä kaikki!
LuckyCasino tarjoaa Uhmapelaajille hulppean edun, jolla päästään lunastamaan täysin riskittömästi ja kokonaan ilman kierrätyksiä vähämaalisuuden avulla. Kun panostat 25€ Uhmapelaajien kohteeseen, saat nostaa panoksesi takaisin pankkitilillesi, jos betsi ei osu. Sinun ei tarvitse riskeerata senttiäkään, koska tappion mahdollisuutta ei ole olemassa.
Näin teet 55€ riskitöntä rahaa:
- Siirry LuckyCasinolle ja talleta 25€.
- Pelaa talletuksellasi Maalit yhteensä – alle 2,5 -kohdetta kertoimella 2,22.
- Jos veto osuu, voit nostaa 55,5€ voitot heti. Jos betsi ei kuitenkaan napsu kohdilleen, panos (25€) palautuu vetotilillesi vuorokauden kuluessa.
- Tarjouksessa ei ole kierrätystä.