Mitä ihmettä? Manchester City murskaa tehtaan takuulla, mutta pelaajavedoissa silti lahjaa tarjolla!
Manchester City jyräsi viikonloppuna Bournemouthin yli lukemin 6–1, mutta sai myös pientä jobinpostia supertähden kolhittua nilkkansa. Maalinteossa onnistui peräti viisi eri pelaajaa. Varmasti Pep Guardiolalla oli myös tuleva Mestarien liigan kamppailu Young Boysia vastaan mielessä peluutuksen osalta, mutta se ei menoa hidastanut. Edellisellä kierroksella isäntä haki Bernistä 1–3-voiton – nähdäänkö Etihadilla selvästi rumempi löylytys?
*Tsekkaa ohjeet vihjeen lopusta ja ota jopa 50€ ilmaisveto ilman kierrätystä.
Joukkueiden tasoero on järkyttävä ja City puolestaan niin hyvä, että tämänkaltaisten altavastaajien on äärimmäisen hankalaa sitä horjuttaa. Hallitseva Mestarien liigan voittaja on rutinoitunut ja tulivoimainen – kaikki muut tulokset kuin murskavoitto olisivat tulevassa ottelussa yllätyksiä itsessään. Pienen loven isäntien hyökkäyspäähän tekee Erling Haalandille viime viikonloppuna tullut kolhu ja norjalaistähden osalta ei Guardiola ota mitään riskejä, kuten on itsekin kommentoinut.
Cityllä on syvät rivit ja esimerkiksi Bournemouth-ottelun paras pelaaja Jérémy Doku voi olla vahvasti tyrkyllä avauskokoonpanoon. Lauantaina taitava belgialainen oli mukana taivaansinisten viidessä ensimmäisessä osumassa laukoen itse avausmaalin ja alustaen neljä seuraavaa. Vaikka Haaland olisi sivussa, hyökkäyspäässä ei ole mitään hätää. Dokun lisäksi Phil Foden, Bernardo Silva sekä tietysti Julián Álvarez takaavat murskajaiset.
Katseet käännetään pelaajavetoihin, joissa on herkkua tarjolla. Bournemouth-myllytyksessä ainoana kaksi maalia iskeneen Silvan täysosumalle on tarjolla melkoinen palautus! Kun ajatellaan, että isäntä viimeistelee todennäköisesti viisi tai kuusi maalia, nähdään Silva suurella todennäköisyydellä kunniataulukossa. Pelivalinnaksi otetaan siis Bernardo Silva tekee maalin -kohde.
Jopa 50€ ilmaisveto – ei kierrätystä!
ComeOn tarjoaa Uhmapelaajille jopa 50€ ilmaisvedon ilman kierrätysvaatimuksia, pieniä pränttejä tai sähläämistä.
Betsaa UP:n kanssa ja lunasta panosta vastaava ilmaisveto näin:
1. Siirry TÄSTÄ ComeOnille.
2. Rekisteröidy ja avaat samalla pelitilin.
3. Pelaa 10-50€ panoksella Tekee maalin – Bernardo Silva kertoimella 4,20.
4. Kun veto on ratkennut, saat panostasi vastaavan ilmaisvedon ilman kierrätysvaatimuksia.
*Tarjous vain uusille asiakkaille.