Huhhuh mitä tykitystä – ja kerroin 17,00! Sykkiikö Valtteri Bottas parhaimpaansa kauden päätöskisassa?
Formula 1 -kausi huipentuu sunnuntaina kauden viimeiseen kilpailuun Abu Dhabissa. Mestari on ollut selvillä jo hyvän tovin ja hän on itseoikeutetusti Max Verstappen, mutta mielenkiintoista seurattavaa riittää kylliksi. Esimerkiksi Valtteri Bottas on saavuttanut parhaan vireensä loppukaudesta. Viime viikonlopun kilpailu Las Vegasissa meni penkin alle, mutta suunta on ollut erinomainen.
*Katso ohjeet vihjeen lopusta ja lunasta 25€ ilmaisveto.
Suomalaiskuljettaja Bottas piti läpi Las Vegasin viikonlopun erinomaista kyytiä, mutta itse kilpailussa oli matkassa todella huonoa tuuria. Ensimmäisessä käännöksessä Fernando Alonso pilasi Alfa Romeo -kuljettajan kilpailun kiilattuaan sisältä spinnin kautta suoraan Bottaksen eteen. Valitettavasti suomalaisen auto otti pahasti osumaa ja kilpailu oli muutenkin taputeltu.
Abu Dhabissa Bottas on kuitenkin jatkanut siitä, mihin toisella puolella maailmaa edellisenä viikonloppuna jäi. Perjantain vaparit osoittavat, että Alfa Romeo pesee jopa kisavauhdissa kovia kilpureita – jälleen kerran. Toki aika-ajot ovat vielä edessä, mutta perjantaina suomalainen oli neljänneksi nopein molemmissa harjoituksissa. Tämä lupaa erittäin hyvää – tällä viikolla soisi suomalaiselle jopa ripauksen onnea, kun huonoa tuuria on viime aikoina ollut niin paljon matkassa.
Useammilla kovilla kilpureilla on tällä hetkellä perutavanlaatuisia ongelmia. Esimerkiksi McLaren on vain varjo kuukauden takaisesta. Uhmapelaajat luottaa siihen, että Bottaksen tuuri kääntyy korkojen kera, kuten sen kuuluisi. Tämän seurauksena Suomi-kuskin ohjastama Alfa Romeo nähdään korkeilla pistesijoilla kauden viimeisen suorituksen päätteeksi. Pelivalinnaksi isketään Bottaksen sijoittuminen kuuden parhaan joukkoon (Top 6 – Valtteri Bottas). Kerroin on hurja!
Nappaa 25€ ilmaisveto!
Betsamigo tarjoaa Uhmapelaajille hulppean edun, jolla saat ensitalletuksen kaveriksi 25€ ilmaisvedon. Tätä makoista tarjousta voi hyödyntää missä tahansa vedonlyönnissä!
Toimi näin:
1. Siirry Betsamigolle TÄSTÄ.
2. Avaa pelitili, valitse ilmaisvetotarjous ja talleta 25€.
3. Ilmaisveto hyvitetään tilillesi automaattiseti.
4. Jos veto osuu saat pitää voitot itselläsi. ✌
*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.