Legionin pariin voittoon on ylireagoitu – tasaisen laadukas Seattle on yhä selvä suosikki!
Illan kolmas matsi CoDin neljännen Stagen karsintojen parissa käydään Seattle Surgen ja Las Vegas Legionin välillä. Kauas on tultu niistä ajoista kun tämä kaksikko oli aivan sarjan pohjasakkaa – tällä hetkellä Legion on tekemässä vahvaa nousua ja Seattle puolestaan on rosterimuutoksen jälkeen noussut ylemmän keskikastin joukkoon.
*Tsekkaa tipsi loppuun ja poimi jopa 50€ riskitön veto!
Seattle on hyvä esimerkki siitä, mihin joukkue voi parhaimmillaan yltää kun rosterin yhteispeli on hyvin kunnossa. Seattleltä toki myös löytyy laadukkaita yksilöitä, mutta harvoin voitot tulee huikeiden yksilösuoritusten avulla sen sijaan että joukkueena tehdään jatkuvasti oikeita päätöksiä. Tilanne on nyt se, että Seattleltä ei varsinaisesti löydy yhtään huonoa pelimuotoa, vaikka koko kauden osalta respawnien recordit on yhä selvästi miinuksen puolella.
Legion on ehdottomasti yksi loppukauden mielenkiintoisimmista joukkueista. Viimeisin rosterimuutos on saanut vihdoin palaset loksahtamaan kohdalleen ja toistaiseksi karsinnat on sujunut loistavasti vaikeasta otteluohjelmasta huolimatta. Toronto Ultraa vastaan tuli puhdas 0-3 tappio, mutta sen jälkeen on irronnut voitot OpTic Texasista ja New York Sublinersista. Vaikka Legionin vahvoista esityksistä ei voi ottaa mitään pois, ei OpTic tai Subliners missään nimessä esiintynyt parhaalla tasollaan.
Legion on ollut edellisissä otteluissa erittäin kova ja joukkueen pelivoima on noussut mukavasti, mutta on myös muistettava, että kyseessä on tosiaan vain kaksi matsia. Markkina on reagoinut tähän runsaasti, mutta Uhmapelaajilla Seattle on tasaisen laadukkaana joukkueena yhä selvä suosikki ja siispä 1,84 kerroin Seattlen voitolle maistuu paremmin kuin hyvin. Jopa Legionin paras pelimuoto hardpoint jää hieman Seattlen taakse.
Lyö vetoa ilman riskiä!
Optibet tekee räjähtävän paluun ja Uhmapelaajat pääsee kaapimaan kermat kakun päältä. Tarjolla on nimittäin kierrätysvapaata riskitöntä vedonlyöntiä! 🔥
Toimi näin:
1. Siirry Optibetille TÄSTÄ!
2. Avaa pelitili ja valitse Tervetulotarjous ”Bonukseni” välilehdeltä.
3. Talleta 20/50/100€ ja lyö 10/25/50€ veto Lopullinen voittaja – Seattle Surge kertoimella 1,84.
4. Saat panostasi vastaavan riskittömän vedon ilman kierrätysvaatimusta.
*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.