Laadukkaasti organisoitu Club Brugge ei hätiköi Ibroxin painekattilassa!
Mestarien liigan karsinnoissa on edessä enää playoff-kierros ja suomalaisittain on vielä todella mielenkiintoisia hetkiä luvassa, kun Oliver Antmanin edustama Rangers kohtaa Club Bruggen kaksiosaisessa parissa! Tiistaina lyödään homma käyntiin Ibroxilla ja Gersin on tästä matsista kyllä jo saatava tulos ennen ensi viikon matsia Belgiassa.
*Tarjolla depobonari erinomaisilla ehdoilla! Tsekkaa tipsin lopusta lunastusohjeet!
Kuten monesti aiemminkin Euroopassa, Rangers on kyennyt tänä kesänä hyödyntämään kovan kotietunsa Viktoria Plzeniä sekä Panathinaikosia vastaan. Antman päästettiin kolmannella karsintakierroksella irti alusta asti, vaikka vyöllä ei tainnut olla ainuttakaan treenisessiota. Viikonloppuna Rangersilla oli matsi Liigacupissa ja rotaatiota päästiin heikompaa vihua vastaan pyörittämään.
Rangersin kokoonpanossa isoin kysymysmerkki on Cyriel Dessers, jolla ilmeisesti on jonkinmoisia mahdollisuuksia vielä mukaan matsiin. Sivussa ovat Bailey Rice, Dujon Sterling, Óscar Cortés sekä Palmeirasiin matkalla oleva Jefté. Club Bruggelta pitäisi olla poissa vain Michal Skóras, kun Gustaf Nilssonkin palasi viikonlopun matsissa penkille. Joel Ordóñez on jo lähtökuopissa eikä mies ole enää mukana tositoimissa.
Avausosaan otetaan betseihin pienimaalisuutta! Club Brugge on yhä tiivis pumppu ja Ibroxin paineeseen lähdetään hakemaan lähinnä hyvää tulosta toiseen osaan Brysseliin. Rangers tulee taatusti kovaa päälle, mutta vierasjoukkue on marinoitu kovissa keitoksissa eikä hätä tule puseroon.
Tuplaa vedonlyöntikassa ja grindaa bonari kotiin!
iBet tarjoo Uhmapelaajille 100% talletubonuksen, jossa on varsin reilu kierrätys. Tuplaa siis pelikassa alta löytyvien ohjeiden mukaan ja grindaa bonari himaan!
Toimi näin:
1. Siirry iBetille TÄSTÄ!
2. Avaa pelitili ja talleta 20-250€, saat 40-500€ pelirahaa
3. Lyö veto alle 2,5 maalia haluamallasi panoksella, ja aloita kierrätys.
4. Bonuksella on 7x kierrätysvaatimus (50€ maxbet, kerroinvaatimus 1,9 sinkut&combot)
*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.
Kertoimet ottelulleGlasgow Rangers - Club Brugge19.08.2025
