St. Paulilta vahva alku kauteen – onko tehottomuuteen vihdoin löytynyt vastaus?
Bundesliigassa kamppaillaan sunnuntaina kaksi ottelua, joista ensimmäisessä kohtaavat St. Pauli sekä FC Augsburg. Molemmat joukkueet on aloittanut kauden kelvollisesti, mutta Uhmapelaajien rankingeissa kotijoukkue on kauden alkumetreillä pari pykälää edellä ja myös alustava kokoonpanotilanne tekee isännistä otteluun selvän suosikin.
*Tsekkaa tästä syyskuun 2025 kuumimmat vedonlyöntibonukset!
St. Pauli aloitti kauden hieman onnekkaalla tasurilla laadukasta Dortmundia vastaan, mutta toisessa matsissa sarjanousija HSV:tä vastaan paremmuudesta ei ollut epäselvyyttä ja matkaan tarttui täydet pisteet. Viime kaudella St. Paulin ehdoton vahvuus oli puolustuspelaaminen ja vastaavasti tehottomuus oli jatkuvasti ongelmana. Nyt kuitenkin alku on näyttänyt hyökkäyksen osalta erittäin lupaavalta ja tehoja on syntynyt mukavasti. Uusi hankinta Andreas Hountondji onnistui maalinteossa molemmissa otteluissa.
Augsburg puolestaan lähti kauteen uuden valmentajan alaisuudessa ja toistaiseksi alku on ollut positiivinen. Freiburgin vieraana tulleessa 3-1 voitossa peliesitys ei ollut aivan tuloksen veroinen, mutta puolestaan tappiosta huolimatta Augsburg laittoi hanakasti vastaan isännöidessään Bayern Müncheniä. Toki siinäkin ottelussa Augsburg jäi maalipaikoissa pahasti kakkoseksi kuten odottaa saattoi. Vieraiden kokoonpanotilanne on vielä avoinna ja pahimmassa tapauksessa sivussa voi olla useampi normaalisti avauksessa nähtävä peluri.
Uhmapelaajat on St. Paulin suhteen markkinaa myönteisempi ja tähän taistoon pelivalinnaksi kelpaa kotivoitto 2,20 kertoimella. Niin suuria muutoksia ei olla kesällä nähty etteikö isänniltä voisi odottaa tälläkin kaudella laadukasta puolustuspeliä, mutta toistaiseksi positiiviset yllätykset on nähty hyökkäyspäässä. Augsburg on ollut myös sisukas jengi kauden alkuun, mutta pelillisesti projekti on vielä pahasti kesken.
Kertoimet ottelulleFC St Pauli - Augsburg14.09.2025
