Euroopan kuumin hyökkääjä löytyy Bayernista – onko taas maalijuhlat luvassa?
Mestarien liigassa toisen kierroksen pariin päästään tiistaina ja Kyproksen pääsarjan hallitseva mestari Pafos on valtavan haasteen edessä, kun vastaan saapuu Bayern München. Pafos onnistui venymään avauskierroksella, mutta nyt vastustaja on Euroopan kärkitasoa ja todennäköisesti vieraat nappaa pisteet matkaan selvin lukemin.
*Tsekkaa tipsi loppuun ja nappaa talletusbonus!
Bayern on ollut yksi alkukauden vakuuttamista joukkueista. Se on ollut kilpailullisissa otteluissa voittamaton ja varsinkin Bundesliigassa Saksan jättiläinen on tehnyt valtavaa tuhoa. Toki Bayern on päässyt kurittamaan selvästi heikompia joukkueita, mutta myös Mestarien liigan avauskierroksella Chelsea kaatui ilman suurempia ongelmia lukemin 3-1. Harry Kane jatkoi viikonloppuna taas maalitehtailua ja Bundesliigassa sekä UCL:ssä kuuden ottelun saldona on hurjat 12 maalia ja 3 maaliin johtanutta syöttöä.
Pafos onnistui ensimmäisessä matsissa yllättämään, kun vierasottelu Olympiakosia vastaan päättyi maalittomaan pistejakoon. Maalipaikkoihin nähden Pafos oli toki onnekas selviten tasurilla eikä hyökkääjä Brunon aikainen ulosajo helpottanut tilannetta. Bruno on pelikiellossa, mutta isäntien onneksi kokenut puolustaja David Luiz on mitä ilmeisemmin taas pelikunnossa. Bayernilta sivussa jatkavat Josip Stanisic, Hiroki Ito, Jamal Musiala sekä Alphonso Davies.
Tasoero on valtava ja ottelusta on vaikea odottaa mitään muuta kuin Bayernin ylikävelyä. Bayernin hyökkäyspelaaminen on upeaa katsottavaa ja uusista hankinnoista Luis Diaz on sopeutunut erinomaisesti – vastaavasti vielä pieneen rooliin jääneellä Nicolas Jacksonilla on ollut haasteita. Pelivalinnaksi otetaan Bayernin yli 3,0 maalia, eli tasan kolmella osumalla panos saadaan takaisin ja suuremmilla lukemilla lunastetaan.
Pelikassa tuplana reilulla kierrätyksellä!
EPICBET tuo Uhmapelaajille talletuksen tuplana reiluilla kierrätysehdoilla. Kerrointarjonta on yksi parhaita, joten tätä uutuutta kannattaa lähteä koejamaan samointein! 💪
Toimi näin:
1. Siirry Epicbetille TÄSTÄ.
2. Talleta 20-100€ niin avaat samalla pelitilin ja saat talletuksesi tuplana.
3. Lyö veto Joukkueen maalit – Bayern München yli 3,0 haluamallasi panoksella ja aloita kierrätys.
4. Bonuksen kierrätysvaatimus on maltillinen 6x ja minimikerroin 1,60 ✌
*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.