Huuhkajat aallonpohjassa – kaatuuko edes Andorra?
Suomen jalkapallomaajoukkue pelaa maanantaina harjoitusottelun Andorraa vastaan maanantaina Tammelan Stadionilla. Suurin numero tehdään Teemu Pukin maajoukkueuran loppumisesta. Kaikkien aikojen maalintekijä Huuhkajissa tulee saamaan paikan avauksessa. Alla on nolo kotitappio Maltalle, eikä toista vastaavaa epäonnistumista kerta kaikkiaan saa tulla. Jos tulosta ei ala syntyä edes lilliputtimaita vastaan, päävalmentajan suhteen on syytä tehdä johtopäätöksiä.
Jacob Friis ei ole onnistunut Huuhkajien peräsimessä millään mittarilla. Syyskuussa MM-karsinnoissa hävittiin Puolalle. Lokakuussa Hollanti riepotteli Suomea miten lystäsi. Lisäksi tuli vaivalloinen voitto Liettuasta, joka sekään ei ole mikään ihmeellinen joukkue. Maltaa vastaan Huuhkajat loi paikkoja, ja olisi ansainnut matsista jotain, mutta tällä hetkellä joukkueelta ei onnistu mikään. Alakulo on hyytävää laatua, eikä onnistujia ole.
Andorra sai omassa karsintalohkossaan kasaan yhden pisteen, joka tuli tasapelistä Latviaa vastaan. Perustaso ei vain yksinkertaisesti riitä oikeita jalkapallomaita vastaan. Andorran FIFA-ranking on Maltaa muutaman sijan perässä – tällä hetkellä se on 172. Torstaina andorralaiset hävisivät Albanialle kotona lukemin 0-1. Pelitapahtumien perusteella vierasvoitto olisi voinut olla väljempikin.
Huuhkajat on kuin Suomen kansa pienoiskoossa. Se tarvitsee uskonpalautuksen. Ehkä paineeton ottelu ja Teemu Pukin läksiäiset innostaisivat kolhuja saaneen miehistön onnistumiseen. Vastus ei huippaa, ja on niistä paikoista maalejakin jossain vaiheessa saatava. Otetaan Huuhkajien vähintään kahden maalin voittoa.
Tuplaa pelikassa ja nauti loistavista kertoimista!
Winnerz tarjoaa loistavia kertoimia ja Uhmapelaajille pelikassan tuplauksen heti kärkeen!
Toimi näin:
1. Siirry Winnerzille TÄSTÄ.
2. Avaa pelitili, ja talleta 20-100€ – saat talletuksesi tuplana.
3. Lyö veto Suomi -1.5 haluamallasi panoksella ja aloita kierrätys.
4. Bonuksen kierrätysvaatimus on maltillinen 6x ja minimikerroin 1,60 ✌
*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.