Meneekö yhdistelmäkisa kiritaisteluksi – siinä tapauksessa suosikkeja on ainoastaan yksi!
Kahdenkymmenen kilometrin skiathlon ei ole kaikkein useimmin kilpailtu maastohiihdon muoto. Ennen olympialaisia on tämän kauden maailmancupissa kilpailtu vain kerran yhdistelmähiihdossa. Putkeen hiihdettävät kympin taipaleet sekä perinteisen että vapaan tyylillä olivat ohjelmassa joulukuun alussa Trondheimissa. Silloin vahvin oli Jessie Diggins, mutta moni asia on muuttunut tämän kisan jälkeen.
Hyvänä yleishiihtäjänä viimeistä kauttaan kilpaileva jenkki on voittajakandidaattien joukossa myös olympialaisissa. Norjalta ei nähdä naisten puolella samanlaista hallintaa kuin miehissä, jossa norskit tulevat putsaamaan pöydän totaalisesti. Naisissa Heidi Weng, Moa Ilar sekä Astrid Öyre Slind tulevat olemaan huomionarvoisia. Ruotsalaiset tuovat pöytään kovan kolmikon Frida Karlsson – Ebba Andersson – Jonna Sundling. Suomalaiset eivät tällä hetkellä kuulu kuumimpien suosikkien joukkoon.
Frida Karlsson ei tunnu olevan aivan parhaimmillaan tänä vuonna. Avainkysymykseksi muodostuu, löytyykö tämän vuoden kisassa vauhdinpitäjiä. Olympialadun profiili ei ole pahimmasta päästä, joten voi hyvin olla, että tässä kisassa mennään letkassa pitkään. Tämä luonnollisesti suosii kovimpia kirinaisia.
Vaikka täyttä varmuutta ei tästä skenaariosta ole, niin näillä voittajakertoimilla voi Jonna Sundlingia yrittää. Jos ruotsalaista ei saada kammettua matkalla kärkiryhmästä pois, kirissä hän on vahvoilla. 247Betin tarjous on herkkua, joka saattaa sulaa kisapäivään mennessä – pidä kiirettä ja avaa tili!
Talletus tuplana snadilla kierrätyksellä!
247bet on uusi pelaaja markkinoilla, joka täräyttää Uhmapelaajille erinomaisen tervetulotarjouksen!
Toimi näin:
1. Siirry 247betille TÄSTÄ.
2. Talleta 20-50€ niin avaat samalla pelitilin ja saat talletuksesi tuplana.
3. Lyö veto Jonna Sundling voittaa haluamallasi panoksella ja aloita kierrätys.
4. Bonuksen kierrätysvaatimus on maltillinen 5x ja minimikerroin 1,75 ✌
*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.