Kampeaako Nottingham kuskin paikalle Tanskassa?
Nottingham koki viime viikolla jälleen uuden järkytyksen. Eurooppa-liigan neljännesvälierien avausmatsissa tanskalainen ja brittiläisittäin katsottuna hyvin piskuinen Midtjylland tuli ja haki ensimmäisestä osaottelusta äärimmäisen arvokkaan vierasvoiton. Niinpä Forestille jää vieraissa vuori kiivettäväksi. Aivan toivoton ei urakka ole, sillä ensimmäisessä matsissa Nottinghamilla oli omat mahdollisuutensa.
Nottinghamilla on jälleen uusi päävalmentaja, kuinkas muuten. Omistajaportaalla on tuskin Vitor Pereiran suhteen sen enempää kärsivällisyyttä kuin hänen edeltäjiensäkään kanssa. Viikonloppuna Pereiran suojatit pelasivat maalittoman tasapelin Fulhamia vastaan, ja ovat putoamisviivan päällä Valioliigassa vain maalieron turvin. Jair Cunha liittyi sairastuvalle muutaman muun pelaajan seuraksi. Chris Wood ei ole samasta syystä torstaina tulessa. Luca Netz on europeleissä edustuskelvoton.
Tanskalaisten ilmeisin puute on Franculinho, joka on sylkenyt maaleja solkenaan. Myös Mikel Gogorza on poissa, mutta Dario Osorio vapautuu pelikiellosta. Midtjylland voitti ensimmäisen ottelun tehokkuutensa ansiosta, sillä Forest oli jo pelkkien tilastojenkin valossa niskan päällä. Tanskan huippuseurat eivät ole tietysti Valioliigan tasolla, mutta Euroopassa Midtjylland mellastaa hyvällä track recordilla. Viikonloppuna tuli lunta tupaan kotimaan liigassa, kun Nordsjaellandille tuli tappio aivan viime hetkien maalilla.
Toiseen osaotteluun lähdetään underi edellä. Midtjylland pyrkii hyödyntämään Forestin tehottomuuden, eikä tanskalaisten omakaan maaliodottama kattoa viistä, vaikka vieraat joutuvatkin jossain vaiheessa nostamaan riskitasoja, elleivät pääse ottelussa niskan päälle.
Lyö vetoa ilman riskiä!
Optibet tarjoaa Uhmapelaajille herkullisen tervetulotarjouksen, jossa pääset lyömään vetoa täysin ilman riskiä! 🔥
Toimi näin:
1. Siirry Optibetille TÄSTÄ!
2. Avaa pelitili ja valitse Tervetulotarjous ”Bonukseni” välilehdeltä.
3. Talleta 20/50/100€ ja lyö 10/25/50€ veto Alle 2,5 maalia kertoimella 1,98.
4. Saat panostasi vastaavan riskittömän vedon ilman kierrätysvaatimusta.
*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.
Kertoimet ottelulleMidtjylland - Nottingham Forest19.03.2026