Pirkanmaan paikallinen finaalisarja tarjoilee herkkua koko rahalla – Jatkuuko Näädän huima kotitaika?
Salibandykausi jatkuu vielä kotimaisen F-liigan osalta, kun finaalisarja Classicin sekä Nokian KrP:n välillä on vasta alkumetreillä. Classic piti sunnuntain avausottelussa kotietunsa ja toinen osaottelu mitellään tiistaina näätäluolassa. KrP oli avausottelussa tilanteiden valossa 5-3 tappiosta huolimatta jopa edellä, eikä Näätä yleensä näillä tonteilla jää nuolemaan näppejään. Classic on kertoimissa puskettu AGCOllakin suosikiksi, vaikka KrP on kotipyhätössään hävinnyt viimeksi marraskuussa!
*Eeppinen depobonari taskuun tipsin lopusta!
KrP metsästää seurahistoriansa ensimmäistä mestaruutta ja mikäli poika ei tänä keväänä sauno, niin seuraavaa mahdollisuutta saatetaan joutua odottamaan sitten tovi. ”Ydinrunko” on näillä näkymin hajoamassa – urheiluromanttisesti kyseessä on siis tietyn asteen last dance. Näädän ykkösviisikko Joona Rantalan sekä Juuso Aholan johdolla on sarjan paras ja erikoistilanteissa Nokia vetää vihulaiseen nähden pidemmän korren. Alempien ketjujen onnistuminen, tai pikemminkin epäonnistumisen välttäminen on sarjan kannalta kriittistä. Mikko Laakson tähdittämä kakkosvitja loi varsin mukavasti odottamaa jo sunnuntaina, joten ei tässä aivan totaalisesti yhden kentällisen varassa seilata.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Classic on finaalisarjaan suosikki ja kahdesta peräkkäisestä hopeamitalista luonnollisesti ammennetaan kiukkua kevääseen. Mitään huikeaa ylimarssia Familyn pudotuspelit ei kuitenkaan ole olleet – välieräsarjassa reippaasti heikompi Indianskin laittoi suosikin pelillisesti todella ahtaalle. Paperilla rosteri on sarjan laadukkain, mutta pääluotsi Juha Kivilehto ei tunnu pumpusta saavan aivan kaikkea irti. Ketjuruletti eli jo avausottelussa ja Oskari Heikkilän mahdollinen pidempi poissaolo olisi tietysti isohko takaisku. Kotiedun pitämisestä suurin kiittäminen on tolppien välissä ahkeroinutta Lassi Torisevaa, jonka jumalmoodin jatkumisen puolesta ei ainakaan allekirjoittanut löisi vetoa.
Näätä on ollut huomattavasti vaarallisempi kotona kuin vieraissa, joten kotiedulle on annettava painoarvoa. Pelillisesti KrP oli avauspelissä hyvin hypyllä, eikä sen tappiosta huolimatta liiemmin tarvitse asioita muuttaa. Classic tuntuu olevan edelleen jonkinlainen ”kevään kupla”, joka jostain syystä saa kosolti arvostusta markkinoilla. Nokia laittaa tiistaina ykkösen johdolla reivit käyntiin ja sarjan tasoihin. Tasabookista voidaan debatoida, mutta altavastaajaksi Näätää ei kotona saa tekemälläkään – yli kakkosen lopulliseen (ja+rl) kotivoittoon perus-betsi sisään!
Pelikassa tuplana reilulla kierrätyksellä!
EPICBET tuo Uhmapelaajille talletuksen tuplana reiluilla kierrätysehdoilla. Kerrointarjonta on yksi parhaita, joten tätä uutuutta kannattaa lähteä koejamaan samointein! 💪
Toimi näin:
1. Siirry Epicbetille TÄSTÄ.
2. Talleta 20-100€ niin avaat samalla pelitilin ja saat talletuksesi tuplana.
3. Lyö veto Lopullinen voittaja – Nokian KrP haluamallasi panoksella ja aloita kierrätys.
4. Bonuksen kierrätysvaatimus on maltillinen 6x ja minimikerroin 1,60 ✌
*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.