to 23.07. klo 22:10

van Duijvenbode - Anderson

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Kumman hermot pitävät paremmin – siitä on aavistus!

Dartsin World Matchplayn puolivälierissä huomio kiinnittää Dirk van Duijvenboden ja Gary Andersonin väliseen kamppailuun. Van Duijvenbode teki edellisellä kierroksella kovan tempun kaatamalla hollantilaisten kansallissankarin Michael van Gerwenin jatkolegien jälkeen. Anderson puolestaan kokosi itsensä vaisun alun jälkeen, ja pudotti Jonny Claytonin turnauksesta vakuuttavin elkein. Nyt tarjolla olisi paikka välieristä.

Hollantilaisten välisessä ottelussa oli hetkensä, mutta huonoimmillaan ottelu oli jopa vaivaannuttavan vaivalloinen. Lopussa molemmat pelaajat saivat aktiaan sen verran kasaan, että voidaan puhua jonkunlaisesta huipennuksesta. Van Duijvenbode oli matsin loppuvaiheissa todella hermostuneen oloinen, ja ottelun ratkeamisen jälkeen mies ei tuntunut suunnilleen tietävän, mennäkö kättelemään tuomaristoa vai juhlimaan yleisön kanssa. Ainakin van Gerwen sai haluamansa huomaamattoman exitin lavalta.

Anderson oli Claytonin kanssa vaikeuksissa, eikä jatkopaikka näyttänyt todennäköiseltä skotin oltua 1-4 tappiolla. Anderson nakutteli kuitenkin seuraavat viisi legiä kotiin, ja oli jatkossakin vahvasti kuskin paikalla. Kaksinkertainen maailmanmestari on nähnyt lajissa kaiken, ja siinä vaiheessa kun muilta alkaa valua tuotetta housuun, Anderson jatkaa huolettoman näköistä höhöttelyä. Hermojen pitäminen voikin olla avainasemassa torstain puolivälierässä.

Anderson onkin ansaittu suosikki ottelussa. Se näkyy myös matsin voittokertoimissa. Hyvää on puolestaan tarjolla 180-vedoissa. Andersonin satakasikymppisten määrä on lähtökohtaisesti odotusarvoltaan korkeammalla tasolla, joten skotin enimmät 180-heitot kelpaavat vetoon hyvin Winnerziltä.

Tuplaa pelikassa ja nauti loistavista kertoimista!

Winnerz tarjoaa loistavia kertoimia ja Uhmapelaajille pelikassan tuplauksen heti kärkeen!

Toimi näin:

1. Siirry Winnerzille TÄSTÄ.
2. Avaa pelitili, ja talleta 20-100€ – saat talletuksesi tuplana.
3. Lyö veto Eniten 180 pisteitä: Anderson haluamallasi panoksella ja aloita kierrätys.
4. Bonuksen kierrätysvaatimus on maltillinen 6x ja minimikerroin 1,60 ✌

*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.

Kertoimet ottelulleVan Duijvenbode, Dirk - Anderson, Gary23.07.2026

20 ilmaiskierrosta ilman talletusta