Pohjanmaan derbyssä väistellään jo putoamista!
Kotimainen jalkapallon viikonloppu käynnistyy Pietarsaaressa. Jaro ja SJK pelaavat Pohjanmaan derbyn. Jarolle osattiin povata vaikeaa kautta Veikkausliigassa, mutta SJK:n putoaminen ynnä muiden joukkoon on ollut jonkinmoinen yllätys. Asioita on mennyt oikein kunnolla vihkoon, ja tulos näkyy sarjataulukossa. Putoamisviivoilla taiteilevien joukkueiden paikallispeli on ymmärrettävästi huipputärkeä.
Jaro on viime kierroksilla noussut pohjamudista lähemmäs SJK:ta. Yksi päätekijä tälle on maalissa huippuesityksiä tehnyt Senne Vits. Tosin belgialainen on saanut otteitaan parantaneelta puolustukselta hyvää tukea. Perjantaina on odotettavissa täysi tupa, joten ottelu tulee nousemaan hyvä tunnelmaiseksi. Jarolla on muutamia pitempiaikaisempia loukkaantumisia. Adam Widjeskog palaa kentälle pelikieltonsa jälkeen, mutta uusi vahvistus Jonathan Lawson odottelee vielä pelilupansa vahvistamista.
SJK:n otteet ovat olleet niin heikkoja, että valmentaja Jarkko Wiss saa jo ihan tosissaan pelätä työpaikkansa puolesta. Toki valmennukselle voi antaa sapiskaa, mutta taustaongelmien vuoksi SJK:lla ei ole enää samanlaista pinkkaa käytettävissä kuin loistonsa aikana. Hankinnat eivät ole pääsääntöisesti onnistuneet, ja jotkut pelaajat ovat taantuneet tuntuvasti. Kelvin Pires kävi haistelemassa MM-tunnelmaa Kap Verden joukkueessa, ja palaa seurajoukkueeseen ilman pelejä alla.
Jaro tulee tähän otteluun paremmasta tilanteesta, eikä kertoimissa ole tätä huomioitu. SJK:n viime esitykset ovat olleet huomattavan vaisuja, eikä seinäjokisten suosikkiasemaa derbyssä voi millään allekirjoittaa. Ykköstä kuitille ja viikonloppu käyntiin!
Talleta 10€, saat 20€ ilmaisvedon ilman kierrätystä!
Casimba tarjoaa Uhmapelaajille loistavan edut, tallettamalla 10€ saat kierrätysvapaan 20€ ilmaisvedon. Minimikerroin ilmaisvedolle on 1.75, ja panos jää taloon, jos ja kun naaraat vonkaletta veneeseen.
Toimi näin:
1. Siirry Casimballe TÄSTÄ.
2. Avaa pelitili, valitse ilmaisvetotarjous ja talleta vähintään 10€.
3. Ilmaisveto hyvitetään tilillesi automaattiseti.
4. Jos veto osuu saat pitää voitot itselläsi ✌
*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.
Kertoimet ottelulleFF Jaro - Seinäjoen J24.07.2026