Vieläkö Jukureiden voittoputki jatkuu, vai lyökö Kiekko-Espoo kapuloita rattaisiin?
Perjantaina Liigassa loistavan startin kauteen saanut Jukurit pääsee isännöimään Kiekko-Espoota. Perustasoltaan vieraat on joukkueista edellä, mutta Jukurit on yllättänyt positiivisesti ja kotietu mukaan höystettynä lähtökohdat kamppailuun on hyvin tasaiset. Maalijuhlia tuskin on luvassa.
*Tsekkaa tipsi loppuun ja nappaa talletusbonus!
Kauteen lähdettäessä Jukureiden suunnalta löytyi isoja kysymysmerkkejä niin valmennuksen, kuin myös pelaajamateriaalin osalta. Kahden ensimmäisen tappion jälkeen kelkka on kääntynyt upeasti ja tällä hetkellä isännät painelee jo viiden ottelun voittoputkessa. Alakerran osalta Jukurit on tehnyt hyvää työtä pitäen vastustajien maalipaikat vähissä ja samalla Jesper Myrenberg on hoitanut ykkösvahdin tonttia hyvin. Nähtäväksi jää kuinka kauan tehot hyökkäyspäässä jatkuu, sillä maalipaikkojen luomisessa on ollut yhä haasteita. Kokenut puolustaja Andrej Sustr johtaa koko sarjan pistepörssiä 10 syöttöpisteen kera – muutama vuosi takaperin Tapparan paidassa koko kauden saldona oli vain 12 pinnaa.
Andrej Šustr johtaa Liigan pistepörssiä! 👑
Mikkeliläisyleisön puolustusvarmuudellaan hurmannut Andrej Šustr johtaa koko sarjan pistepörssiä tehoin 0+10=10. Pörssin kuudetta sijaa pitää hallussaan kanadalainen Jacob Hayhurst, tehoin 2+5=7. 👊 pic.twitter.com/MKccQ1MWPp
— Mikkelin Jukurit (@MikkelinJukurit) September 20, 2026
K-Espoon alkukausi on kuudesta matsista tuonut yhdeksän pistettä ja viimeisimpänä Sport kaatui Vaasassa jatkoajan kautta lukemin 0-1. K-Espoo loi maaliodottamaa peräti lähes viiden maalin edestä, mutta viimeistelyn kanssa on edellisillä kierroksilla ollut hankalaa. Toisaalta älyttömiä tehoja ei aina vaadita, sillä laadukkaan maalivahtiosaston myötä K-Espoo harvemmin putoaa täysin kyydistä ja Petteri Rimpiseltä sekä Sami Rajaniemeltä on molemmilta saatu hyviä esityksiä heti alkukaudesta. Hyökkäyspäässä Lukas Svejkovsky aloitti tehokkaasti, mutta kolmessa edellisessä ottelussa hän on jäänyt ilman pisteitä.
Varsinaista ilotulitusta tämän parivaljakon välille tuskin on tarjolla ja pelivalinnaksi otetaan alle 4,5 maalia varsinaisella peliajalla(60min). Panoksen kanssa pidetään maltti mukana, sillä molemmat joukkueet pelaa myös lauantaina ja sen vuoksi maalivahtiosaston peluutus on vielä hieman avoinna – Myrenbergin sekä Rimpisen välinen taisto kelpaisi erinomaisesti.
Tuplaa vedonlyöntikassa ja grindaa bonari kotiin!
iBet tarjoo Uhmapelaajille 100% talletubonuksen, jossa on varsin reilu kierrätys. Tuplaa siis pelikassa alta löytyvien ohjeiden mukaan ja grindaa bonari himaan!
Toimi näin:
1. Siirry iBetille TÄSTÄ!
2. Avaa pelitili ja talleta 20-250€, saat 40-500€ pelirahaa
3. Lyö veto Jukurit – Kiekko-Espoo alle 4,5 maalia(60min) haluamallasi panoksella, ja aloita kierrätys.
4. Bonuksella on 7x kierrätysvaatimus (50€ maxbet, kerroinvaatimus 1,9 sinkut&combot)
*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.
Kertoimet ottelulleJukurit - K-Espoo25.09.2026