Veikkausliiga pe 29.04. klo 18:00

AC Oulu - Haka

AC Oulu pääsee vihdoin oikealle kotinurmelleen! Onko vieläkään täyttä pistepottia tarjolla?

Viime kaudella yhden kovimmista ja tasaisimmista kamppailupareista sarjan häntäpäässä muodostaneet AC Oulu sekä Haka ovat molemmat kokeneet isoja muutoksia tälle kaudelle. Isäntä on vahvistunut merkittävästi etenkin hyökkäyspäässä, mutta alkukaudella ongelmat ovat olleet muualla. Toisaalta myös Haka on saanut muutaman todella onnistuneelta tässä kohtaa vaikuttavan hankinnan joukkueeseensa. Alkukauden esitysten perusteella vierailija on ollut vahvempi, mutta ottelusta on silti odotettavissa tasainen vääntö.

Raatti on vihdoin ainakin riittävässä pelikunnossa, vaikka luonnonnurmi Oulussa ei välttämättä ole vielä kovinkaan mairitteleva pelialusta. Isäntä saanee kuitenkin hyvän nosteen päästessään vihdoin pelaamaan oikealle kotistadionilleen – aiemmin ryhmä on pelannut kotipelejään evakossa – viimeksi Ilvestä vastaan Vaasassa. Neljässä ensimmäisessä ottelussaan Ricardo Duerten miehistö on säväyttänyt hyökkäyspäässä viimeistelemällä kuusi osumaa. Yläkerta on vahvistunut selvästi viime kaudesta ja hankinnat näyttäisivät osuneet melko hyvin – etenkin argentiinalaishyökkääjä Michael Lopez on ollut todella kuuma pelaaja boksissa.

💣 KANUUNA.COM HERKUTTAA UHMAPELAAJIA 💣

Uhmapelaajat saavat nyt päätäräjäyttävät 200 käteiskierrosta Kanuuna -kassulle. Peleinä mm. Money Train 2 & Jamming Jars 2.

Käteiskierrokset tarkoittavat, ettei mitään kierrätystä tarvita. Iske voittokuviot ruutuun ja nosta voitot pankkitilillesi saman tien! BUMBUMBUM!

PELAA 200 KÄTEISKIEKKAASI TÄSTÄ

Jos on AC Oulu löytänyt maaliverkkoa hyvin, samaa voi sanoa vieraista. Haka on löytänyt vähän vastaavan syömähampaan hyökkäykseensä, kun skottitykki Lee Erwin on mättänyt jo neljä täysosumaa – siis yhden ottelua kohden. AC Oulun argentiinalaissentterillä on kasassa sama määrä maaleja ja kaksikko onkin koko sarjan maalipörssin kärjessä tässä vaiheessa. On kiinnostavaa nähdä tämäkin taistelupari vastakkain. Maalinteon osalta Haka on ollut ehkä hivenen tehokkaampi, mutta isäntä puolestaan on pystynyt luomaan enemmän tilanteita.

Kaikki AC Oulun ottelut ovat olleet melko avoimia ja osin joukkue on pelannut jopa upporikasta ja rutiköyhää. Ajoittain kenttätasapainon kanssa on ollut paljon tekemistä, mikä taas on Teemu Tainion miehistöllä ollut paremmalla tolalla. Ei kuitenkaan olisi yllätys, jos Raatissa nähtäisiin maalirikas kauden avaus. Kenttämestarin erikoisiakin saattaa olla jokunen tiedossa, kun pelataan luonnonnurmella, joka ei vielä ihan parhaimmillaan ole. Pelivalinnaksi otetaan, että maaleja syntyy vähintään kolme (yli 2,5).

10 euroa pelirahaa