KTP on surkea porukka, mutta sunnuntaina on mahdollisuuksia raapia pisteitä!
AC Oulu ja KTP mittelevät voimiaan sunnuntaina Veikkausliigan peräpään taistossa Raatissa. Pisteitä kaksikko on kerännyt yhteensä vasta 19 – Oulu on kotkalaisia pisteen perässä sarjajumbona. On sanomattakin selvää, että kyseessä on putoamistaiston suhteen massiivinen peli, vaikka taivalta on vielä kuljettavana.
*Kierrätysvapaita ilmaisvetoja tarjolla! Lue lisää tipsin lopusta!
Kun tarkastellaan näiden joukkueiden esityksiä tarkemmin tällä kaudella, voidaan myöntää etenkin Oulun olleen melkoisen epäonnekaskin. Suorittamisen on kuitenkin selkeästi parannuttava, jotta syksyn vaikeudet vältetään. KTP on sen sijaan ollut aivan surkea porukka, mutta kenties kesällä jo tehdyt vaikeudet siivittävät Ahtaajat vielä turvallisille vesille.
AC Oululta Tuomas Kaukua lienee pelikunnossa, mutta Otto Kemppainen, Marokhy Ndione, Danny Barrow ja Santeri Silander ovat mitä ilmeisimmin poissaolevat jannut. KTP:lta on sen sijaan ollut hiljattain lasaretissa Tabi Manga, Luca Weckström, Enoch Banza ja Aleksi Tarvonen, mutta uusia hankintoja ajetaan jo sisään.
KTP on pitkälti Veikkausliigan heikoin miehistö, mutta kertoimet eivät kyllä aivan tosiallista tasoeroa reflektoi. Kotkalaisilla on alla ihan mallikas kotitasuri Gnistania vastaan ja vastustaja ei kyllä olennaisesti sunnuntaina kovene. Näillä kertoimilla Uhmisten papereissa KTP on selkeä haku, mutta ei vieraita silti kovin isolla panoksella ole mielekästä tuutata.
Talletus tuplana ja viisi (5) ilmaisvetoa kylkeen!
Wildzinvedonlyöntipalvelu on vihdoin auki! Uhmapelaajille tarjotaan alkuun talletus tuplana ja kylkeen viisi ilmaisvetoa. Ilmaisvetojen summa määrittyy talletuksen perusteella; Ilmaisvetojen arvo on 10 % ensitalletuksesta, että ilmaisvetojen yläraja on 10 € per veto. Esimerkiksi 20 euron talletus tuo pelaajalle 5 x 2 € ilmaisvetoja, kun taas 100 euron talletus tuo pelaajalle 5 x 10 € ilmaisvetoja.
Toimi näin:
1. Siirry TÄSTÄ Wildzille!
2. Avaa pelitili ja talleta vähintään 20€
3. Lyö veto KTP +0,5 haluamallasi panoksella, ja aloita kierrätys.
4. Bonuksella on 6x kierrätysvaatimus, minimikerroin 1,4. (HOX! Ilmaisvetojen voitot ilman kierrätystä!)
*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.
Kertoimet ottelulleAC Oulu - FC KTP Kotka13.07.2025
