AGO loistavin asetelmin otteluun Dignitasta vastaan altavastaajana!
Elisa Invitationalin tiistain viimeinen ottelu alkaa klo: 21:00. Vastakkain asettuvat puolalaisjoukkue AGO sekä ruotsalaisjoukkue Dignitas. Ottelu pelataan paras kolmesta -formaatilla ja sen voittaja etenee turnauksessa 2-0 -tilanteessa olevien joukkueiden joukkoon. Ottelun kerroinasetelmassa Dignitas on asetettu pienoiseksi ennakkosuosikiksi täysin ansaitusti.
Yksi asia ottelusta pistää kuitenkin silmään välittömästi. Dignitaksella on kaksi heikkoa karttaa, joista toista joukkue poistaa riippuen vastustajasta. AGO on näissä molemmissa kartoissa erittäin kovassa vireessä, sillä molemmissa kartoissa AGO on voittanut viimeisen kolmen kuukauden aikana peräti 71% pelaamistaan otteluista. Dignitas ei tule etenemään ottelusta läpi 2-0.
Elisa Invitationalin pick&ban -järjestys ei ole tiedossa, jonka vuoksi ottelun veikkaaminen tulee suorittaa juuri ennen ottelua. Ottelun karttavalinnat löytää nopeiten joko ottelun livestriimistä tai HLTV:n ottelusivuilta muutamia minuutteja ennen ottelua, jolloin nopeat syö hitaat. AGO tulee varmasti olemaan suorastaan ylivoimainen omassa karttavalinnassaan, sillä Dust 2 ja Ancient eivät ole luonnistuneet Dignitakselta kovinkaan hyvin.
Dignitas tulee ottelussa valitsemaan omaksi kartakseen varamstikin Nuken, jolloin kolmanneksi kartaksi jää mitä todennäköisimmin Mirage. Äärimmäisen tasainen ottelu luvassa, joka ratkeaa varmastikin juurikin kolmanteen karttaan.