MLB su 10.04. klo 04:07

Los Angeles Angels - Houston Astros

Astrosin vanha konna tekee paluun pelikentille!

Ensi yönä on jälleen tarjolla melkoista herkkua baseballin seuraajille, kun Los Angeles Angels sekä Houston Astros kohtavaat toisensa kauden kolmansissa otteluissaan. Viime öinen peli näiden jengien välillä oli melkoista hurlunheitä, kun loppulukemiksi merkattiiin 6-13 vierasjoukkueen hyväksi. Myös ensimmäinen peli päättyi Astrosin hyväksi, enkä näe mitään syitä tämän junan raiteilta syöksymiselle.

Angelssin koko pakka on ollut hieman sekaisin kahden ensimmäisen pelin ajan, vaikka kauden avauksessa japanin ihmelapsi Shohei Ohtani näytti vaihteeksi omat kykynsä syöttökummulla yhdeksän heitetyn strikeoutin myötä. Tämäkään suoritus ei kuitenkaan antanut tarpeeksi tukea joukkueelle ja pelistä kirjattiin siis lopulta 1-3 tappio. Ryhtiliike olisi suotavaa, sillä käytännössä koko joukkue on alisuorittanut. Startterina aloittava Noah Syndergaard on lahjakas mies, mutta lähes koko viime kauden pelaamattomuus loukkaantumisen vuoksi nostaa hieman kysymysmerkkejä.

100 MAHDOLLISUUTTA VOITTAA JÄTTIPOTTI

AMOK-kasino antaa tänään Uhmapelaajien ekalle talletukselle kaupan päälle 100 käteiskierrosta (Mertarannan äänellä) hurrrrjaan Money Train 2 -peliin.

Voit voittaa 50.000X panoksesi!

Ei kierrätystä. Ei pikkupränttiä. Ei sekoilua. Nosta voitot heti pankkitilillesi.

PELAA 100 KÄTEISKIEKKAASI HETI

Vierasjoukkue Astros lähti kauteen perinteiseen tyyliin korkein odotuksin eivätkä kaksi ensimmäistä peliä ole antaneet mitään aihetta jengin kyvykkyyden epäilyyn. All-star pelaaja Carlos Correa siirtyi Twinssiin, joten rookie Jeremy Pena saa isot saappaat täyttääkseen shortstopin paikalla. Viime kaudella Astrosin syöttöpelaaminen oli ERA lasein katsottuna koko sarjan toisiksi parasta, joten eväät pitkään kevääseen todellakin ovat olemassa. Seuraavan yön matsiin syöttämään palaa ikinuori Justin Verlander, joka palaa vihdoin syöttörotaatioon Tommy John leikkauksen jäljiltä.

Vetovalintaa on kohtuullisen selkää lähtä hakemaan vierasjoukkueesta. Astros on käytännössä joka osa-alueella selkeästikkin edellä Angelssia, etenkin kaksi jo pelattua peliä huomioon ottaen. Mielestäni erityisesti syöttäjien vertailussa joudutaan pähkäilemään tarkemmin, mutta kymmenen vuotta kokeneempaan legendaan Verlanderiin on helpompi luottaa. Lähdetään siis pelaamaan Astrosin voittoa kohtuullisella panostuksella.

 

10 euroa pelirahaa