pe 10.10. klo 19:30

Ässät - Tappara

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Kuuma kamppailu Porissa – jatkaako Ă„ssät kärkipaikalla?

Liigassa on perjantaina kuuden ottelun kierros tarjolla ja ilta päättyy Porissa pelattavaan äärimmäisen herkulliseen kamppailuun Ässien sekä Tapparan välillä. Fantastisen alkukauden pelannut Ässät lähtee kotiyleisön edessä hyvistä asetelmista, mutta vaikka Tapparalla on viime aikoina ollut odotettua suurempia vaikeuksia, tulee se tarjoamaan todella kovan haasteen isännille.

*Tsekkaa tipsi loppuun ja nappaa talletusbonus!

Liigan kärjestä kolme joukkuetta on kerännyt jo 21 pistettä, mutta Ässiltä se vei vain yhdeksän ottelua ja näin ollen kotijoukkue pitää kärkipaikkaa. Toki Ässät on vetänyt esimerkiksi maaliodottamiin nähden selvästi yläkanttiin, mutta isäntien viimeistely on ollut sarjan tehokkainta ja maalivahtiosasto on selvinnyt Niklas Rubinin lähdöstä odotettua paremmin. Viikon aikaisemmassa ottelussa Ässät joutui nopeasti 0-2 tappioasemaan alivoimalla, mutta lopulta matsi kääntyi 4-2 voitoksi kaksi maalia iskeneen Nestor Noivan johdolla. Noiva, sekä Ässien avausmaalista vastannut Dylan Fabre ovat molemmat viimeistelleet jo kuusi osumaa.

Porin Ässät

@PorinAssat
#PataVie!!

0-1 Bertrand YV
0-2 Nieminen YV
1-2 Fabre AV
2-2 Noiva
3-2 Noiva
4-2 Knihti TM

#Ässät #Liiga

Tappara aloitti kauden murskaavasti, mutta viime aikoina otteissa on nähty enemmän hajontaa. JYPiä sekä TPS vastaan tulleet tappiot kuitattiin voitoilla Kärpistä sekä Lukosta, mutta nyt Tapparalla on taas alla kaksi kotitappiota HPK:ta sekä KooKoota vastaan. Sen suuremmin kirvesrintojen on kuitenkaan turha huolestua, sillä molemmissa otteluissa Tapparalla oli riittävästi paikkoja taistella voitosta ja maaliodottamissa Tappara on ollut aivan sarjan parhaimmistoa. Hurjassa iskussa oleva Joachim Blichfeld johtaa pistepörssiä tehoin 9+6.

Ässien tulokset antaa joukkueen tasosta todellisuutta paremman kuvan, mutta on joukkueen tekemisessä ollut myös runsaasti hyvää ja pelivalinnaksi päästään ottamaan kokeilu suoran(1×2) kotivoiton puolesta. Markkinalla Tappara on asetettu vierassuosikiksi, mutta Uhmapelaajien arvioissa vaakakuppi on kevyesti kallellaan kotijoukkueen suuntaan, joten Epicbetin tarjoama 2,75 kerroin kelpaa maltillisella panoksella.

Pelikassa tuplana reilulla kierrätyksellä!

EPICBET tuo Uhmapelaajille talletuksen tuplana reiluilla kierrätysehdoilla. Kerrointarjonta on yksi parhaita, joten tätä uutuutta kannattaa lähteä koejamaan samointein! 💪

Toimi näin:

1. Siirry Epicbetille TÄSTÄ.
2. Talleta 20-100€ niin avaat samalla pelitilin ja saat talletuksesi tuplana.
3. Lyö veto 1×2 – Ässät haluamallasi panoksella ja aloita kierrätys.
4. Bonuksen kierrätysvaatimus on maltillinen 6x ja minimikerroin 1,60 ✌

*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.

20 ilmaiskierrosta ilman talletusta