Milan pyrkii jatkamaan voittojen tiellä
Milan saa ensimmäisessä kotiottelussaan vastaansa Cagliarin. Punamustat lähtevät otteluun isona voittajasuosikkina ja heikosti kautensa aloittaneen vierasjoukkueen pitää venyä parhaimpaansa, mikäli se haluaa haastaa isännät pisteistä.
Stefano Piolin suojatit aloittivat kautensa 1-0-vierasvoitolla Sampdoriasta ja vaikka hyökkäyspäässä esitys ei ollut vakuuttavin mahdollinen, ansaitsi se voittonsa hyvän puolustuspelaamisen ansiosta.
Cagliarin kausi ei alkanut yhtä voitokkaasti, sillä se jäi kotonaan 2-2-tasapeliin Speziaa vastaan. Hyökkäyspelaaminen Joao Pedron johdolla toimi hyvin, mutta puolustuspelaamisessa sillä on rutkasti parannettavaa illan otteluun.
Zlatan Ibrahimovic on edelleen milanolaisilta sivussa, mutta Olivier Giroud pitää huolen siitä, että vierasjoukkueen alakerralla riittää haasteita koko 90 minuutin ajan. Tämän lisäksi Rafael Leao ja avauspelissä maalinteossa onnistunut Brahim Diaz aiheuttavat harmaita hiuksia sardinialaisten puolustuslinjalle.
Spezia-tasapeli osoitti, että vierailla on vielä paljon puutteita puolustuspäässä ja Milan tulee käyttämään tämän häikäilemättä hyväkseen. Zlatanin lisäksi isänniltä sivussa on vain Franck Kessie ja vierailta puuttuu Marko Rog sekä ykkösmaalivahti Alessio Cragnon pelaaminen on vielä epävarmaa.
Milan tulee hallitsemaan pelin tapahtumia kotonaan ja luomaan huomattavasti enemmän vaarallisia maalintekopaikkoja. Vieraiden alakerta ei ole tarpeeksi organisoitu ottamaan kotijoukkueen vaarallisia hyökkäyksiä vastaan ja Piolin miehistö nappaavat vähintään kahden maalin voiton.