Yltääkö Osaka jo toiseen Grand Slam -titteliin?
Australian Openin WTA-turnauksen finaalista odotetaan spektaakkelia! Finaaliin tiensä ovat taistelleet todellisen läpimurron tehnyt japanilainen Naomi Osaka ja pitkään WTA:n kärkeen kuulunut tsekkiläinen Petra Kvitova. Jälkimmäinen on takonut tiensä finaaliin täysin puhtaalla pelillä ja voittanut kaikki taistelunsa suvereenisti 2-0. Tuleeko tsekkiläisen menolle vihdoin viimein stoppi?
Osaka osaa kääntää pelin – parantanut läpi turnauksen
Osaka on pelannut uskomattoman turnauksen ja hänen pelaamisensa on vain parantunut kierros kierrokselta. Osakan tie finaaliin ei ole ollut kaikista helpoin. Ensimmäiset kierrokset olivat lämmittelyä Tamara Zidansekin ja Magda Linetten kustannuksella, mutta taso koveni joka kierroksella.
Toisella kierroksella Su-wei Hsieh aiheutti japanilaiselle päänvaivaa, eikä tosiaankaan turhaan. Hän on nimittäin noussut WTA:n kovimpien pelaajien joukkoon kehityttyään vielä uransa loppupuolella. Osaka nappasi voiton tiukan kamppailun jälkeen lukemin 2–1 (5–7, 6–4, 6–1). Kolmannella kierroksella Anastasija Sevastova haastoi Osakan toden teolla.
Sevastova onnistui nappaamaan heti ensimmäisen erän Osakalta erinomaisten yleispelitaitojensa tuloksena. Toisessa erässä latvialainen joutui taipumaan. Vaikka hän saikin kaksi mahdollisuutta murrolle, Osaka pystyi keräämään itsensä ja pitämään syöttönsä. Kolmannessa erässä japanilainen meni heti murron turvin johtoon, mutta murtui itse kolmannella syöttövuorollaan. Tasoitus ei kuitenkaan kauaa kestänyt, sillä Osaka mursi heti perään Sevastovan syötön eikä antanut enää paikkoja tasoitukselle. Loistavan sijoittelun ja syöttöjen tuloksena voitto meni japanilaiselle 2–1-numeroin.
WTA-tilaston seitsemäskin jäi Osakan jyrän alle – nopea ja kylmähermoinen pelaaja
Elina Svitolina kohtasi Osakan voitonhalun ja taidot, kun japanilainen löylytti maailmantilastoseiskan kahdessa erässä. Svitolina ei pystynyt palloralleissa Osakaa haastamaan. Ukrainalaisen syötötkin olivat hieman kyseenalaisia. Vaikka Osakankin syöttö sakkasi, ei se menoa todellakaan haitannut. Hän paikkasi tilanteen erinomaisella kämmenlyönnillään ja upeilla voittopalloilla, joita ottelussa kertyi jopa 31 kappaletta. Ensimmäisessä erässä Svitolina onnistui laittamaan hanttiin, mutta toinen erä oli täydellinen ylijuoksu, kun Osaka täräytti tuloksen 6–1 tauluun.
Välierissä Osaka sai vastaansa onnenkantamoisen kautta jatkoon päässeen Karolina Pliskovan. Tšekkiläinen ei todellakaan ole huono pelaaja, mutta nopeus saati ketteryys eivät naisen vahvuuksiin kuitenkaan kuulu. Osaka dominoi ensimmäistä erää nopeutensa ja erinomaisten sijoitusten sekä suunnanvaihtojen avulla, mutta toisessa erässä Pliskovan ulottuvuus astui suurempaan rooliin.
Pliskova onnistui nappaamaan kakkoserän nimiinsä ulottuvuutensa avulla. Osakan nopeus ja suunnanvaihdot jäivät tšekkiläispelaajan sijoittumiselle kakkoseksi, ja japanilainen joutui nöyrtymään kahden murron turvin Pliskovalle tiukan erän päätteeksi. Kolmannessa erässä meno muuttui, kun Osaka löysi vielä suuremman vaihteen.
Osaka pelasi uskomattoman hyvin kolmannen erän, vaikka Pliskova murtopaikkoja saikin. Osaka otti isoja syötönpitoja, ja sen tarvittavan yhden murron heti erän alkuun. Pliskova ei pysynyt japanilaisen suunnanvaihdoissa mukana, eikä pituuskaan enää pelastanut, kun pallot pamahtivat reunaviivan tuntumaan ja syötöt tulivat keskiviivalle. Pliskova joutui tunnustamaan tappionsa japanilaiselle, sillä hän jäi joka osa-alueella pahasti jälkeen.
Potentiaalisin ja lahjakkain WTA-ilmestys
Osaka on kaiken kaikkiaan erinomainen pelaaja, ja itse asiassa nainen on WTA:n lahjakkain ja potentiaalisin tällä hetkellä. Osakan kämmen on terävä ja tarkka, eikä kahden käden rystykään jää paljoa kakkoseksi. Pelisilmä on erittäin kehittynyt ikään nähden, ja suunnanvaihdot tapahtuvat juuri oikeaan aikaan, jolloin hän pääsee juoksuttamaan vastustajaansa. Osaka omaa todella kylmät hermot, eikä ottelun kääntäminen vaikeasta tilanteesta ole tälle naiselle mahdottomuus. Tänään vastus on kovin mahdollinen, sillä Kvitova on löytänyt uskomattoman vireen tähän turnaukseen.
Huippuetu: 50€ riskitön veto eikä kierrätystä
Kvitovalle ei ole löytynyt pysäyttäjää
Tšekkiläisen tie finaaliin on ollut naisen tasoon nähden todella helppo. Kvitova on pelannut todella varmanoloista ja erinomaista tennistä läpi turnauksen eikä kenelläkään ole ollut nokan koputtamista häntä vastaan pelatessa. Tšekkiläinen on tähän mennessä pudottanut Magdalena Rybarikovan, Irina Begun, Belinda Bencicin ja Amanda Anisimovan ensimmäisillä kierroksilla dominoiden ottelua haluamallaan tavalla.
Puolivälieräottelusta odotettiin tiukkaa, kun Ashleigh Barty haastoi tšekkiläisen. Kvitova onnistui ottelussa kaikilla osa-alueilla erinomaisesti. Bartylla ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta peitota Kvitovaa edes omilla syöttövuoroillaan, vaikka australialaisen vahvuudet piilevät juurikin omissa pitovuoroissa.
Kvitova takoi ensimmäisen erän nimiinsä helpolla 6–1-pelillä. Toisessa erässä mentiin pidempään, mutta loppulukemiksi jäivät 6–4. Kvitovan syöttö toimi erinomaisesti, eikä palautuspelaamisessakaan ollut nokan koputtamista – Barty sai syöttönsä läpi vaivaiset kaksi kertaa. Kvitova onnistui pelaamaan itselleen viisi murtopaikkaa, jotka hän hoiteli 60:n prosentin teholla, eikä todellakaan jäätynyt ratkaisutilanteissa.
Jättiyllätys jäi kauas – tasoero näkyi toisessa erässä
Välierissä nähtiin todellinen yllätyspari, kun Kvitova sai vastaansa Danielle Rose Collinsin. Collins oli toinen pelaaja, joka olisi voinut Kvitovaa haastaa todella, mutta toisin kävi. Ensimmäisessä erässä jenkki onnistui herättämään tsekkiläisen ottamalla murron jo Kvitovan kolmannella syöttövuorolla.
Kvitova nappasi murron takaisin heti seuraavalla Collinsin pitovuorolla pitkän pallottelun tuloksena. Ensimmäinen erä eteni aina katkaisupeliin saakka, jossa kokemus puhui puolestaan. Kvitova nappasi erän katkaisupelin nimiinsä suvereenisti lukemin 7–2.
Kvitova näytti taitonsa toisessa erässä, kun hän murjoi yhdysvaltalaisen maanrakoon voittaen toisen erän puhtaasti 6–0. Kvitova ei antanut Collinsille mitään mahdollisuuksia. Tsekkiläisen syöttö toimi erinomaisesti, ja palloralleissa hän jätti Collinsin jälkeensä kaikilla mahdollisilla tavoilla. Collins onnistui nappaamaan Kvitovan syöttövuoroilla vain viisi pistettä, mikä kertoo tsekkiläisen syötöstä ja pelitaidoista ylipäänsä melko paljon.
Kvitova on tullut voittaakseen
Kvitova on kaikilla mittareilla erinomainen pelaaja. Kämmenlyönti ja peruslyönnit ylipäätään ovat huipputasolla, ja pelisilmä on kokemuksen kautta kehittynyt yhdeksi parhaista. Kvitova omaa myös todella kovan ja tarkan syötön, mikä edesauttaa omissa syöttövuoroissa hallintaan pääsyä, mikäli palloralli syntyy.
Tsekkiläisen tilasto on todella pelottava, sillä hän ei ole hävinnyt erääkään turnauksen aikana. Nyt vastus on kovempi mitä se on tähän mennessä ollut, joten todellista tunteiden taistelua voidaan tästä odottaa.
Tšekkiläinen on oikeutettu suosikki – pelimäärävedoissakin arvoa
Tsekkiläinen on oikeutetusti asetettu ennakkosuosikiksi, sillä pelaaminen on ollut todella varmaa läpi turnauksen. Osakalla on pelaamisesta löytynyt aika-ajoin aukkoja, mutta hän on myös erittäin taitava kääntämään pelin tukalastakin paikasta.
Kerroinasettelu on hieman pielessä, sillä Kvitovan voiton todennäköisyys ei ole niin suuri mitä kertoimet antavat ymmärtää. Osakan voittoa napataan vetolapulle, ja kerroin on pelattava aina 2,032 asti. Tätä alempiin kertoimiin ei enää kannata koskea.
Ottelusta voidaan odottaa pitkää ja raastavaa. Naiset kohtaavat ensimmäistä kertaa, joten omanlainen jännite syntyy jo pelkästään tästä. Kvitova tulee todennäköisesti ensimmäisen erän nappaamaan nimiinsä, mutta tällöin Osaka pääsee omaan elementtiinsä eli kääntämään ottelua edukseen. Osakalla on suuremmat todennäköisyydet voittaa ottelu kertoimiin nähden, mutta puhtaalla pelillä se ei tule tapahtumaan.