Joukkueilla täysin eri motivaatiot – pystyykö Heidenheim yllättämään Bayernin?
Bundesliigassa pelit jatkuu lauantaina ja luvassa on ääripäiden kohtaaminen, kun Bayern München isännöi jumbosijalta löytyvää Heidenheimia. Normaalisti odotuksissa olisi Bayernin ylijuoksu, mutta nyt motivaatiotilanne tuo otteluun ison muuttujan. Siinä missä Heidenheim tarvitsee pisteitä, on Bayernin ainoa tavoite selvitä ehjänä ja levänneenä kohti tulevan viikon PSG-ottelua.
*Tsekkaa tästä toukokuun 2026 kuumimmat vedonlyöntibonukset!
Bayern on siis jo mestaruuden varmistanut ja katseet on tällä hetkellä täysin Mestarien liigan puolella. Ensimmäinen osa ei jättänyt kylmäksi PSG:n viedessä ottelu hurjin lukemin 5-4 ja ottelun intensiteetti oli aivan tapissa. Nyt Bayernin ykkösnimien minuutit tulee taatusti jäämään vähiin, mutta penkiltä toki nälkää ja laatua löytyy runsaasti. Viime kierroksella Mainzia vastaan Bayern oli ongelmissa avausjaksolla, mutta toisella puoliajalla se nousi peräti kolmen maalin takaa voittoon.
Heidenheimin tilanne on päinvastainen, sillä jumbosijalta löytyvä vierailija kaipaa kipeästi pisteitä. Pitkään putoaminen näytti jo lähes varmalta, mutta kauden loppusuoralla onnistumisia on tullut hyvään tahtiin ja esimerkiksi viime kierroksella karsijan paikalta löytyvä St. Pauli kaatui kotona lukemin 2-0. Täysin kuiville vieraat ei enää pääse, mutta juurikin St. Pauli on vielä saavutettavissa mikäli kaikki menee putkeen. Pari poissaolijaa löytyy minkä lisäksi Mikkel Kaufmannin, Benedikt Gimberin sekä Mathias Honsakin pelikunto on epävarma.
Vaikka Bayernilta ei tulla parasta miehitystä kentällä näkemään, kelpaa Uhmapelaajille betsit yli 3,5 maalin puolesta. Tasoeroa on joka tapauksessa valtavasti ja Bayernin osalta panoksena on enää ennätysten rikkominen ja kotiyleisön viihdyttäminen. Heidenheimin tarvitsee pisteitä ja toivon mukaan se pystyy pitämään viime kierrosten tavoin maalihanat auki, mutta samalla sarjan huonoin puolustus tulee todennäköisesti olemaan taas vaikeuksissa.
Kertoimet ottelulleBayern München - 1. FC Heidenheim 184602.05.2026
