Tuplapelit Belgiaa vastaan – Susijengi suosikki vieraissakin!
Suomen avaus koripallon MM-karsinnoissa oli kaksijakoinen. Shokkitappiota Unkarille seurasi upea voitto kivikovasta Ranskasta. Kuun vaihteessa pelataan Belgiaa vastaan sekä vieraissa että kotona. Voitot parantaisivat oleellisesti tilannetta karsinnassa, sillä Belgia jäisi todella heikoille jatkopaikan suhteen. Ilman Lauri Markkasta otteluihin tuleva Susijengi on peruslaadukas jengi, jossa muiden pitää ottaa enemmän tonttia, kun mestari on poissa.
Belgian joukkue on tavalliselle koripallon kuluttajalle melko tuntematon. Valtaosa maajoukkueen rungosta pelaa kotimaan pääsarjaa. Muutama kansainvälinen kasvokin löytyy. Alustavasta listasta ei löydy sen sijaan Euroliigassa Parisin paidassa pelannutta Ismael Bakoa. Oletettavasti tämä johtuu siitä, että mies on siirtynyt pelaamaan Venäjälle. Joukkueen paras pelaaja onkin Emmanuel Becomte, joka on ollut tuttu näky koripallon arvokisoissakin.
Susijengistä puuttuu Markkasen lisäksi myös Elias Valtonen. Silti Suomen joukkueen iso pää alkaa olla eurooppalaisittain kovaa kamaa. Fenerbachen avainpelaaja Mikael Jantunen on kärkimiehenä todella kuuma. Partizanin jättäneen Miikka Muurisen pelikunto on hieman arvoitus. Oliver Nkamhoua on saanut Varesessa vastuuta, mikä on vienyt miestä eteenpäin. Alexander Madsen puolestaan on löytänyt roolinsa Susijengissä aktiivisempana pelaajana.
Tähän otteluun otetaan Susijengin tasoitusvoittoa. Rosteri on sitä luokkaa, että suomalaisten pitää olla vieraissakin suosikkiasemassa. Tasoitusta on Epicbetin tarjouksessa sen verran, että vähintään kolmen pisteen voitolla päästään juhlimaan lunastusta.
Pelikassa tuplana reilulla kierrätyksellä!
EPICBET tuo Uhmapelaajille talletuksen tuplana reiluilla kierrätysehdoilla. Kerrointarjonta on yksi parhaita, joten tätä uutuutta kannattaa lähteä koejamaan samointein! 💪
Toimi näin:
1. Siirry Epicbetille TÄSTÄ.
2. Talleta 20-100€ niin avaat samalla pelitilin ja saat talletuksesi tuplana.
3. Lyö veto Suomi -2.5 pts haluamallasi panoksella ja aloita kierrätys.
4. Bonuksen kierrätysvaatimus on maltillinen 6x ja minimikerroin 1,60 ✌
*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.
Kertoimet ottelulleBelgia - Suomi27.02.2026