Tšekin ykköstykki ei ole mukana – pyyhkiikö Belgia lattiaa vierailla?
Italia päätti Belgian EM-kilpailut pettymykseen kesällä, mutta MM-kisoihin astellessaan ryhmä on jälleen kärkikandidaatteja. Ensin olisi kuitenkin suoriuduttava karsinnoissa, joissa sillä on koviakin kilpakumppaneita – esimerkiksi Walesin ja tulevan vastustajan Tšekin muodossa. Belgia kuritti Viroa tämän maaottelutauon ensimmäisessä MM-karsintakamppailussaan ja myös vierailija voitti oman vääntönsä Valko-Venäjää vastaan.
Tšekki eteni hienosti jatkoon alkulohkostaan kesän EM-kilpailuissa, mutta tie nousi pystyyn Tanskaa vastaan pelatussa avauskierroksen kamppailussa. Joukkue kaipaa kipeästi pisteitä, sillä tappio tietäisi Walesille entistä oivempaa mahdollisuutta haastaa ryhmän taistelussa lohkon kakkossijasta. Vastaavasti Belgian on vielä napsittava voittoja, jotta se pystyy säilyttämään kärkipaikkansa – tämän hetken kakkosella eli juuri Tšekillä on kasassa kolme pistettä isäntiä vähemmän.
Belgia voitti torstaina Viron vieraskentällä numeroin 2–5. Takaisin Chelseaan siirtynyt hyökkääjäjärkäle Romelu Lukaku oli kovassa iskussa, eikä jäänyt maaleitta. Kaksi osumaa iskeneen tähtihyökkääjän isäksi myös Dortmund keskikenttä Axel Witsel oli vahvassa iskussa onnistuen niin ikään maalinteossa Club Brügge pelaajan Hans Vanakenin ohella.
Tšekki onnistui 1–0-voitossaan Valko-Venäjästä monella tapaa, mutta hyökkäyspäässä se tarvitsee huomattavasti lisää kliinisyyttä mieliessään edes antaa vastuksen Roberto Martinezin miehistölle. Leverkusen-hyökkääjä Patrick Schick ei ole mukana maajoukkueessa, mikä tuo oman miinuksensa vieraiden leveydessä. Maalintekijä olisi ollut pelikiellossa avausottelussa, minkä johdosta tätä ei lainkaan nimetty maajoukkuemiehistöön.
Pelivalinnaksi on nostettava Belgian voitto vähintään kahdella osumalla (-1,5). Isäntien tulivoima on kovalla tasolla ja on todennäköistä, että ilman hyökkääjätähteään pelaava Tšekki jää pahasti statistin rooliin. Toisaalta isännillä riittää yhä myös panoksia ja voitto toisi lisää tilaa hengittää lohkokärjessä.