Wales altavastaajana maanantaina, mutta jotain rajaa nyt!
Maanantaina UEFAn MM-karsintalohko J:n kaksi kärkihevosta kohtaavat Brysselissä. Sukupolvenvaihdosta läpikäyvä Belgia ei onnistunut voittamaan perjantaina vieraissa Pohjois-Makedoniaa, mutta kyseessä oli vasta Rudi Garcian suojattien ensimmäinen karsintapeli. Lohkoa johtava Wales on lähtökohtaisesti altavastaajana maanantain kamppailussa.
*Tsekkaa tästä kesäkuun 2025 kuumimmat vedonlyöntibonukset!
Suomifaneillekin tutun Craig Bellamyn piiskaama Wales starttasi karsintansa mukiinmenevästi, mutta Skopjesta eivät Lohikäärmeetkään kyenneet täyttä pistepottia naaraamaan. Alla on sentään kotivoitot Liechtensteinistä ja Kazakstanista, joten nokan koputtamista ei juurikaan ole. Belgiaa vastaan on kuitenkin venyttävä, jos lohkon piikkipaikalla halutaan porskuttaa loppuun asti.
Belgia pääsee näillä näkymin samalla nipulla maanantaihin, mutta joitain muutoksia takuulla tulee avauskokoonpanoon. Arthur Theate, Amadou Onana ja Malick Fofana ovat esimerkiksi tyrkyllä starttivihellykseen. Walesilta Neco Williams jää loukkaantumisen takia sivuun reissusta, mutta muita tuoreita kokoonpanouutisia ei vieraiden leiristä ole kuulunut.
Wales +1,5 maistuu hyvin lapulle. Belgiaa on vaikea pitää minään ylikylän porukkana, vaikka sinänsä maailmanluokan pelureita riveistä muutamia löytyykin. Walesilla vahva kollektiivinen puolustuspelaaminen on ollut jo vuosia keskiössä eikä maanantaina tule Belgialle mitään automaattisia pisteitä.