Valioliiga ma 02.01. klo 19:30

Brentford - Liverpool

star-iconhalf-star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Liverpoolin superhankinta tuskin kehissä! Kokkaileeko isäntä taas yllätyksen huippuvireisen maalitykin avulla?

Brentford on säväyttänyt vahvasti MM-tauon jälkeen! Seuraava haaste on vähintään mielenkiintoinen, kun vieraaksi saapuu syyskaudella pahasti flopannut Liverpool. Vieraiden terveystilanteessa on yhä lukuisia kysymysmerkkejä ja osaltaan niitä on ehtinyt syntyä jopa lisää MM-tauon jälkeen. Tuore superhankinta ei välttämättä ole vielä valmis.

Jälleen kerran Jürgen Kloppilla riittää pohdittavaa. Luis Días on sivussa vielä pitkään ja myös Diogo Jotan paluuta saadaan odotella vähintään helmikuun alkuun saakka. Curtis Jones on yhä sivussa ja sekä Roberto Firminon, James Milnerin, Fabio Tavaresin että Harvey Elliottin pelaaminen on epävarmaa.

Toistaiseksi suurena kysymysmerkkinä on pysynyt myös tuoreen superhankinnan eli hollantilaisen Cody Gakpon debyytin ajankohta. Teoriassa tuore hankinta olisi edustuskelpoinen jo uuden vuoden ensimmäisessä matsissa, mutta todennäköisesti vielä joudutaan odottelemaan viikon toiseen matsiin. Liverpool kohtaa kotonaan Wolvesin lauantaina Englannin cupissa.

Brentford FC

@BrentfordFC
😃 There's a positive update on Ivan Toney's fitness ⤵

#BrentfordFC | #BRELIV

Brentford on ollut sanalla sanoen loistava tauon jälkeen. Thomas Frankin miehistö on tietysti päässyt valmistautumaan ”kauden uuteen alkuun” täysin eri tavalla verrattuna superjoukkueisiin, joilta käytännössä koko avauskokoonpanot ovat olleet Qatarissa hommissa. Kevätsesongin alussa saatetaan nähdä laajemminkin MM-kisojen vaikutuksia, mutta merkittävänä hyötyjänä voisi ennakkoon pitää alemman keskikastin joukkueita. Esimerkiksi Liverpoolin kuormitus yksilötasolla on ollut tauon aikana todella kova.

Paluuviikolla lontoolaisisäntä oli lähellä isoa yllätystä Tottenhamia vastaan, mutta Spurs onnistui lopulta nousemaan 2–2-tasapeliin kahden maalin takaa-ajoasemasta. Viikon toinen ottelu oli Uhmapelaajille makoisa pankki, kun Frankin miehistö kuritti kokonaisvaltaisella esityksellä toista paikallisvastustajaansa West Hamia vieraissa maalein 0–2.

Hurjassa maalivireessä oleva Ivan Toney on jatkanut siitä, mihin ennen taukoa jäi ja onnistunut viimeistelyssä molemmissa matseissa tauon jälkeen. Kuten muistetaan, juuri ennen Qatarin kisojen tuomalle huilille vetäytymistä englantilaishyökkääjä kaatoi kahdella maalillaan Brentfordin kanssa Manchester Cityn vieraissa maalein 1–2. Kokkaileeko joukkue seuraavan yllätyksen Kloppin ja Liverpoolin kustannuksella? Pelivalinnaksi kokeillaan ehdottomasti kotivoittoa loistokertoimella!