Tukeva johto antaa HJK:lle rennon ja miellyttävän lähtöaseman Montenegrossa
HJK voitti avausosassa Buducnostin selvästi kotonaan ja Uhmapelaajat naulasi neljän tähden tipsin kotiin. Toisessa osaottelussa asetelmat muuttuvat hienoisasti, mutta helsinkiläisillä ei ole mitään hätää. Vierasmaalisääntöä ei ole, joten HJK lähtee puhtaasti kahden maalin johtoasemassa Montenegroon. Avausottelussa podgoricalaisten laatu ei vakuuttanut alkuunkaan, joten HJK:lla ei pitäisi enää olla kovinkaan suurta työmaata jatkopaikkansa varmistamiseksi.
Numeroin 3–1 päättynyt avausottelu oli HJK:lla hyvin hallussa, eikä se suurempia ongelmia kohdannut. Kun 13 minuuttia tuli täyteen, HJK oli jo viimeistellyt kaikki kolme osumaansa. Vierasjoukkueen ainokainen syntyi avausjakson loppupuolella Milos Raickovicin rangaistuspotkusta. Pelitilanteissa Buducnost ei saanut riittävästi laatua viimeistelyynsä, eikä tosin sen enemmän tontteihinsakaan.
Jakob Tånnander on ollut hyvässä iskussa HJK-maalilla Veikkausliigassa, eikä Mestarien liigan karsinta-avaus tehnyt tähän poikkeusta. Kolme torjuntaa napannut ruotsalaiskassari on vahvan alakerran takana luotettava, mikä on HJK:lle todella tärkeää. Vaikka avausottelussa helsinkiläiset pääsivätkin juhlimaan maaleilla, saattaa tilanne olla toisessa väännössä erilainen.
Lähtökohtaisestihan HJK:n ei edes olisi välttämätöntä tehdä maalia, koska sillä on tukeva kahden maalin johto. Toki on todennäköistä, että isäntien puolustus jossain vaiheessa murtuu – sen verran tuuliajolla se oli avauskamppailussa. Klubille kuitenkin riittänee Montenegrossa vahva esitys laadukkaan puolustuspelaamisen kautta. Pelivalinnaksi nostetaan, että ottelussa syntyy korkeintaan kaksi osumaa (alle 2,5).