ke 09.06. klo 01:30

Carolina Hurricanes - Tampa Bay Lightning

Carolinalla on valtava vuori kiivettävänä – tie onneen käy puolustuksen kautta!

Tulevana yönä jatketaan jälleen Carolina Hurricanesin ja Tampa Bay Lightningin välistä ottelusarjaa. Carolina pääsee takaisin kotikaukaloon, mutta nyt sillä on paineet kaikista suurimmillaan – tappiolla kausi päättyy! Ottelusarja on ollut odotusten mukaan tasainen, mutta Tampa Bay on saanut käännettyä pienet marginaalit itselleen.

Viimeisin ottelu olikin sitten kolmesta ensimmäisestä täysin poikkeava, sillä vähämaalisuus kääntyi kymmenen maalin ilotulitukseksi. Tampa Bay sai ottelun avausosuman ensimmäisessä erässä, mutta toisessa erässä olikin sitten avoimien ovien päivät. Maaleja mätettiin vuorotellen molempiin päätyihin, mutta vielä hieman erän puolen välin jälkeen Carolina oli hyvässä asemassa ollessaan 4-2 johdossa, mutta lopulta kolmanteen erään lähdettäessä Tampa Bay oli jo mennyt ohi. Tampa Baylta kärkinimet vei voiton, kun Steven Stamkosin, Nikita Kucherovin ja Brayden Pointin muodostama kolmikko heilutti verkkoja viidesti.

UHMAETU: TALLETUS TUPLANA 200€ ASTI

Turrrrrbbbbooo: tämä etu voimassa vain Uhmapelaajille – talletus tuplana 200€ asti!

Betsaa pikana ja kotiuta voitot turbonopeasti!

OTA TUPLAT

Kummassakaan leirissä tuskin ollaan tyytyväisiä edellisen ottelun pelilliseen kuvaan, mutta Tampa Bay sai itselleen äärimmäisen arvokkaan voiton, sillä tasatilanteessa takaisin vieraskaukaloon lähteminen olisi ollut haastavaa. Ykköstykkien ja maalivahtipelin osalta Carolina on toistaiseksi vertailussa pahasti häviöllä. Carolinan maalille kolmannessa ottelussa tullut Petr Mrazek teki vakuuttavan paluun, mutta neljäs ottelu olikin sitten heikompi, vaikka tosin pelkästään Mrazekin piikkiin tappiota ei voi laittaa. Maalivahtipelin ei kuitenkaan ole varaa pettää Carolinalla.

Edellisessä ottelussa päästettiin hyöryjä oikein kunnolla ja molempiin suuntiin meno oli varsin sekavaa, mutta sama tuskin toistuu. Kotietu laittaa joukkueiden tasoeron minimiin, mutta paineet on Carolinan puolella. Tampa Bayn supertähdille ei ole varaa antaa tuumaakaan periksi omalla alueella, sillä he varmasti rokottavat paikan tullen eikä tappioasemassa pelaaminen ole Carolinalta luonnistunut kovinkaan hyvin. Pelivalinnan osalta toivotaan, että edellisen ottelun tulitus jälleen tasaantuu ja lapulle napsitaan underia. Panos on kuitenkin syytä pitää maltillisena, sillä tappioasemassa Carolina voi joutua ottamaan veskaria pois jo aikaisessa vaiheessa.

Samaa mieltä? Peukuta ja katso tulokset.

50 %
50 %