LA Thievesin hidas alku kaudelle ei tulisi yllätyksenä
Torstaina laitetaan käyntiin vuoden ensimmäiset viralliset CoD-ottelut. Ensimmäisessä ottelussa vastakkain asettuu Minnesota Rokkr ja LA Thieves. Molempien joukkueiden rosteri meni uusiksi tauolla ja toistaiseksi näyttää siltä, että Rokkr on saanut kemian toimimaan paremmin.
Minnesota Rokkr päätti heikon loppu kauden jälkeen laittaa joukkueen täysin uusiksi ja lopulta joukkueeseen valikoituivat edellisellä kaudella Atlanta FaZea edustaneet MajorManiak ja Priestahh sekä New York Sublinersissa pelanneet Attach ja Accuracy. Suurin kysymysmerkki on ollut joukkueen pelinopeus, jonka arveltiin olevan nelikon suurin ongelma. Toistaiseksi kuitenkin harjoitusten perusteella Rokkr on ollut respawn pelimuodoissa, eli hardpointissa ja controlissa lähes sarjan parhaimmistoa. Lisäksi Rokkrin eduksi on nostettava se, että paperilla nelikon pitäisi olla myös todella vahvoilla search and destroyssa.
LA Thieves puolestaan tuli täksi kaudeksi ‘’uutena¨ joukkueena, kun viime kauden OpTic Gaming LA vaihtui LA Thievesiksi. Joukkueen muodostaa TJHaLy, SlasheR, Temp ja Kenny. Kaikki neljä ovat lahjakkaita pelaajia, mutta toistaiseksi näyttäisi siltä, ettei joukkueen kemia ole löytynyt ja myös otteet harjoituksissa on vaihdelleet. Kauden alla pelatussa harjoitusottelussa Thieves jäi täysin OpTic Chicagon jalkoihin, mutta siinä oli enemmänkin kyse OpTicin hyvyydestä. Potentiaali joukkueessa on suuri, mutta hidas alku kaudelle ei tulisi yllätyksenä.
Lähtökohtaisesti Rokkr on joukkueista edellä jokaisella osa-alueella, mutta on myös hyvä muistaa se, että kyseessä on ensimmäinen virallinen ottelu. Peli-ideaa lähdetään hakemaan Rokkrin puolelta kahdella vedolla. Ensimmäisenä -1,5 tasoitus ja toisena toisen kartan, eli search and destroyn voitto. Ottelut pelataan lähtökohtaisesti paras viidestä formaatilla.