Joukkueiden tasoero ei ole suuri
Tiistai-iltana vastakkain asettuu New York Subliners ja London Royal Ravens. Molemmat joukkueet aloittivat kauden tappiolla ja molempien avausottelu jätti paljon parannettavaa, mutta kuitenkin mukana oli myös hyviä asioita. Subliners lähtee otteluun ennakkosuosikkina, mutta tasoero ei kuitenkaan ole kovin suuri.
Subliners hävisi avausottelussa LA Thievesille lukemin 0-3, mutta ottelu oli kuitenkin todella tasainen ja lopputulos antaa hieman väärän kuvan. Hardpointissa Thieves oli vahvempi lukemin 241-250, search and destroyssa 5-6 ja controlissa 2-3. Joukkueen tunnetuin pelaaja on viime kaudella Dallas Empiressä mestaruuden voittanut Clayster, jolla on suuri vastuu pelin sisäisistä ratkaisuista. Suuret odotukset kohdistuu jo viime kaudella kykynsä osoittaneeseen Mackiin, jolle kuitenki alku oli vaikea. Joukkue kuuluu lähtökohtaisesti alempaan keskikastiin, mutta jo pelkästään Claysterin mukanaolo voi nostaa muiden pelaajien tasoa pykälän tai pari ylemmäs.
London puolestaan hävisi avausottelun Seattle Surgea vastaan lukemin 2-3. Kaikki neljä pelaajaa osoitti taitojaan vuorotellen, mutta yhtenäinen pelaaminen ei kuitenkaan ollut vielä kohdillaan. Se ei kuitenkaan ole suuri ihme, sillä joukkueen uusin pelaaja, jo pitkään lajin parissa ollut Parasite ei ole kauaa päässyt joukkueen kanssa harjoittelemaan, joten yhteisen sävelen löytäminen ottaa varmasti oman aikansa. Potentiaalia joukkueessa kuitenkin on paljon. Alexx ja Dylan ovat äärimmäisen nopea SMG kaksikko, Seany on varsin pätevä AR roolissa ja Parasite pystyy sopeutumaan mihin tahansa rooliin.
Kausi on vasta alussa, joten tällä hetkellä vielä haetaan asetelmia joukkueiden välillä, mutta toistaiseksi Sublinersia on mahdotonta asettaa kertoimien suuruiseksi ennakkosuosikiksi. Londonilla on avaimet menestykseen, mutta vielä tarvitsisi saada koko nelikko suorittamaan samanaikaisesti. Pelivalinnaksi nostetaan Londonin +1,5 tasoitusveto.