Kestääkö kummankaan joukkueen puolustus ensi yönä?
Ensi yönä nähdään kahden heikkovireisen joukkueen kohtaaminen, kun Columbus Blue Jackets isännöi Chicago Blackhawksia. Viime aikoina molemmat joukkueet on hakeneet yksittäisiä voittoja sieltä ja täältä, mutta kunnon rytmiä ei ole löytynyt. Käytännössä molemmat joukkueet ovat mukana taistelemassa viimeisestä paikasta pudotuspeleihin, mutta paljon on parannettava, sillä tämän hetken esityksillä pudotuspeleihin ei ole asiaa.
Columbukselta löytyy tällä hetkellä ongelmia vähän jokaiselta osa-alueelta niin kentällä, kuin myös sen ulkopuolella. Viimeisistä 10 ottelusta saldona on ainoastaan kaksi voittoa ja viisi pistettä, mutta voitot toki tuli kovatasoista Tampa Bay Lightningia vastaan. Vastustajat tosin on olleet myös aivan kärkijoukkueita Detroit Red Wingsiä lukuun ottamatta. Tasakentällisin pelatessa Columbus on maalipaikkoihin nähden ollut sarjan huonoimpia ja maalipaikkojen luomisessa sillä on ollut suuria ongelmia. Vastassa on tällä kerralla kuitenkin puolustuksen osalta ailahteleva joukkue, joten sen suhteen hyökkäyspelaamisen pitäisi helpottua.
Chicago on tällä kaudella oikeastaan saanut materiaalista irti kaiken mahdollisen, mutta ajan kuluessa alkukauden hurjat tulokset on tasoittuneet ja tällä hetkellä Chicago kamppailee melkoisten vaikeuksien keskellä. Edellisten kymmenen ottelun aikana on tullut neljä voittoa kovista vastustajista, mutta pelillinen taso vaihtelee paljon eikä tasaisuutta löydy. Se ei toisaalta ole ihme, sillä joukkue on pitkälti Kevin Lankisen huippupelastusten sekä Patrick Kanen ja Alex DeBrincatin pisteiden varassa. Kyseisellä kolmikolla Chicago kuitenkin pystyy välillä voittoja varastamaan.
Ottelu on sinäänsä vaikeasti arvioitavissa, koska molemmilta joukkueilta on mahdollista nähdä kaikkea tasaisesta puolustustaistelusta kymmenen maalin ilotulitukseen. Peli-ideaa lähdetään hakemaan tällä kerralla runsasmaalisuuden puolelta. Columbus alkoi saamaan jo hieman maalihanoja auki Tampa Bayta vastaan ja Chicagon kärkinimet pystyy luomaan vaarallisia paikkoja illasta toiseen, vaikka tosin menestystä ei voi vain muutaman pelaajan harteille rakentaa. Kummassakin päässä maalivahdit joutuu varmasti koetukselle.