Coventry palasi kotiin ja homma pelaa!
Coventry pääsi täksi kaudeksi pelaamaan kotiottelunsa kotikaupungissaan, ja evakko Northamptonissa on ohi. Liekö tämä syynä joukkueen kukoistukseen, sillä perinneseura ei ole pelannut näin hyvin miesmuistiin. Innokkaimmat mehustelevat jopa paluulla Valioliigaan, joskin tässä spekulaatiossa on hyvin suurta optimismia.
Viikonloppuna Coventry piti ajoissa hankkimansa johdon loppuun asti, vaikka Hull tarjosi Sky Bluesille hyvän vastuksen. Coventry on Championshipissä neljäntenä, ja peliesityksiin nähden paikka on tällä hetkellä täysin ansaittu. Kokoonpanossa joukkueelle ei ole odotettavissa suuria muutoksia tiistain kamppailuun.
Swansea oli viime kaudella yhden matsin päässä Valioliigapaikasta, mutta Brentford veti pitemmän korren. Tällä kaudella walesilaisten otteet ovat olleet hyvin vaihtelevia, ja joukkueen paikka taulukon keskivaiheilla on tullut täysin ansioiden mukaan. Erityisesti vierasmenestys on ollut ohuehkoa. Myöskään Swansean kokoonpanossa ei ole edelliseen otteluun verrattuna odotettavissa sen suurempia keikahduksia.
Coventry on ollut joukkueista epäilemättä parempi, ja kertoimissa tämä paremmuus ei näy tarpeeksi. Siispä kotivoittoa kuitille – veto on hyvinkin maistuva.