Avauskierroksen ongelmien jatkuessa maalinteko-ongelmia tiedossa! Konttaako Arsenal paikallistaistelussa?
Arsenal vierailee toisella Valioliiga-kierroksella naapuriseura Crystal Palacen kotinurmella Selhurst Parkilla. Isäntä aloitti kautensa tykkipaitojen tavoin voitolla, kun se haki täyden pistepotin Bramall Lanelta sarjanousijan Sheffield Unitedin vieraana. Arsenalilla oli kotonaan omat ongelmansa toissaviikonloppuna, mutta se onnistui kairaamaan 2–1-voiton Nottingham Forestia vastaan.
Tsekkaa ohjeet vihjeen lopusta ja lunasta 25€ ilmaisveto.
Vieraille jobinpostia avauskierroksella toi tuoreen hankinnan, tähtipuolustaja Jurrien Timberin loukkaantuminen. Jo valmiiksi Arsenalilla oli pari merkittävää poissaoloa, kun sekä Oleksandr Zintšenko että Gabriel Jesus puuttuivat kokoonpanosta. Ensin mainitulla ei vielä ole toipumisennustetta, mutta leikkaus on tulossa. Zintšenko puolestaan on valmis pian, mutta ei välttämättä ehdi aivan Selhurst Parkille. Jesusin kuntoutumisessa kestänee vielä vajaa kuukausi.
Isäntien tilanne on jokseenkin parempi. Michael Olise on sivussa ainakin syyskuun loppuun saakka, Matheus Franca lienee valmis harjoittelemaan täysipainoisesti kuukauden sisällä ja polvivammasta kärsivällä Will Hughesilla paluu tiedossa kolmikosta nopeimmin – ehkä jo viikon-parin sisällä. Patrick Vieiran joukkue pelasi miehekkään ottelun avauskierroksella ja ranskalaisvalmentaja luottanee samankaltaiseen kokoonpanoon. Toki puolustavampi kamppailu on tällä kertaa isännille tiedossa.
Arsenalilla oli tuuria viime viikonloppuna, kun se kaatoi Nottinghamin. Maaliodottama meni itseasiassa selvästi vieraille eikä tykkipaitainen isäntä pystynyt toisella jaksolla juuri mihinkään. Timberin loukkaantuminen on joukkueelle valtava takaisku ja Jesusin puuttuminen ei ainakaan paranna tilannetta maalipaikoille pääsemistä ajatellen. Kotonaan vahvasti joukkueena puolustava Crystal Palace on paha vastustaja tähän saumaan Gunnersille.
Pelivalinnaksi otetaan kotivoitto tai tasapeli -kohde (Tuplamahdollisuus – 1 tai tasan). Arsenal ei avauskierroksella Emiratesilla vakuuttanut ja nyt tiedossa on vaikeampi ottelu. Jos tekeminen ei hyökkäyssuuntaan merkittävästi parane, voi vierailija jäädä jopa maaleitta.
Nappaa 25€ ilmaisveto Valioliigaan!
Betsamigo tarjoaa Uhmapelaajille hulppean edun, jolla saat ensitalletuksen kaveriksi 25€ ilmaisvedon. Tätä makoista tarjousta voi hyödyntää esimerkiksi tämän viikon Valioliiga-matseissa!
Toimi näin:
1. Siirry Betsamigolle TÄSTÄ.
2. Avaa pelitili, valitse ilmaisvetotarjous ja talleta 25€.
3. Ilmaisveto hyvitetään tilillesi automaattiseti.
4. Jos veto osuu saat pitää voitot itselläsi. ✌
*Tarjous vain uusille asiakkaille ensimmäisen talletuksen yhteydessä.